Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Hyvää syyskuuta!

Syyskuu. Kuukauden nimikin jo kertoo, että kesä on auttamattomasti ohi. Hieman on haikeaa muistella mennyttä kesää, mutta onneksi paluu takaisin arkirytmiin vie voiton haikeudesta!

Meillä syksy on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Olen palannut töihin, ja lapset ovat olleet ensimmäisen kuukauden päivähoidossa. Hyvin on kaikki sujunut! Kiirettä tosin pitää: blogikaan ei juuri ole päivittynyt viime aikoina. Tunnit eivät meinaa riittää kaikkeen! Monta asiaa on mielessä, joista voisin kirjoitella ja varmaan sen teenkin, kunhan vain ehdin.

Muutama viikko sitten olimme koko perheellä Titi-nalle-konsertissa. Kolmevuotias I taisi olla juuri oikeaa kohdeyleisöä. Meininki upposi häneen täysillä! Uusi Tau-nalle kainalossaan tyttö biletti eturivissä muiden lasten kanssa ja lopuksi halusi halata joka nallea. Nimmari Riitalta piti myös saada. Kotona onkin katsottu Titi-videoita oikein urakalla. On aika mahtavaa, että Titi-nalle on edelleen pop. Riittakaan ei näytä muuttuneen juuri ollenkaan siitä, millaisena muistan hänet omasta lapsuudestani. 




Kävimme myös vierailulla entisen asuinpaikkamme liepeillä Mäki-Matin perhepuistossa. Puistoon oli tullut uusi, ihana leikkimökki. I tykkäsi siitä kovasti!





Ihanaa syyskuuta kaikille! Palaan kyllä asiaan. :)

5 kommenttia:

  1. Oi, Titi! Pikkusiskoni oli armoton Titi-nallefani ja hiukan yli-ikäisenä miekin olen hengaillut Titi-konsertissa. Kiva kuulla, että iloiset nallet ovat edelleen pop!

    VastaaPoista
  2. (Ja pakko oli katsoa kuvat, Riitta ei todella ole muuttunut!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin ensinnäkin yllätttynyt siitä, että nykylapset todella fanittavat edelleen nalleja. Toinen yllätys oli se, ettei Riitta ollut muuttunut sitten 90-luvun alun juuri yhtään. Kunnioitettavaa! ;) Olen ollut oikein mielissäni, että I tykkää kuunnella ja katsoa Titi-juttuja. Tulee nostalginen tunne. Musiikki on lisäksi sellaista, että itsekin jaksaa kuunnella aivan hyvin.

      Poista
  3. Tuo mökki on kyllä ihastuttava! Kiva, että syksynne on lähtenyt hyvin käyntiin. :) Kyllä teitä on kuitenkin kaipailtu Jyväskylässä. Juuri tänään juttelin Elinan kanssa puhelimessa ja harmittelin sitä, kun ette ole enää täällä. :) Mutta niinhän se menee, että aika aikansa kutakin. :) Iloa syksyynne toivottelee Anna ja perhe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Anna, kiitos ihanasta kommentista! :) Mukavaa kuulla, että olemme olleet ajatuksissanne. Kyllä minäkin kaipailen kovasti teitä kaikkia ihania ihmisiä, joihin sain Jyväskylässä tutustua. <3 Vuosi siellä oli aivan mahtava. Koskaanhan ei tiedä, vaikka joskus palaisimme! ;) Oikein hyvää syksyä myös teille kaikille siellä! Olenkin seuraillut, että monenlaista mukavaa on siellä ohjelmassa! Lukupiiri varsinkin olisi ollut kyllä minun juttuni. :)

      Poista