Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

torstai 25. syyskuuta 2014

Yksivuotias

Poikani on tulevana viikonloppuna yksivuotias. Juhlistimme merkkipäivää jo viime viikonloppuna pohjoisen mummolassa. Sankari itse ei juhlistaan vielä paljon ymmärrä, joten päädyimme pitämään pienet kahvikestit lapsen kummien ja lähisukulaisten kesken. Lastenkutsut kilpailuineen, värikkäine pahvilautasineen ja ilmapalloineen odottakoon tulevia vuosia. Vierastan muutenkin ajatusta siitä, että lasten syntymäpäivät ovat nykyisin muuttuneet kilpavarustelun huipentumaksi. Vielä hetken voin viivyttää megalomaanisten bileiden järjestämistä. Perinteinen kakkuhetki tuntui nyt luontevimmalta ja aikatauluumme sopivimmalta tavalta juhlia. 

Vauvavuosi on ohi, ja pojasta tulee virallisesti taapero. Kovin taaperolta hän ei vielä vaikuta, koska liikkuu lähinnä ryömien. Yritystä on kyllä pystysuuntaan, mutta yritykseksi on toistaiseksi jäänyt. Jos poika olisi ensimmäinen lapseni, varmaan olisin huolissani, mutta nyt suhtaudun asiaan tyynesti. Lapset vain ovat erilaisia. Minun poikani on luonteeltaan hyvin rauhallinen, eikä hänellä ole kiire koskaan mihinkään. Tytär oli aivan eri temperamenttinen jo vauvana ja on oppinut uusia taitoja nopeasti. 


Nyt synnytyksen vuosipäivän lähestyessä olen muistellut vuoden takaisia aikoja. Tähän aikaan olin todella iso! Liikkuminen alkoi olla rankkaa, enkä millään jaksanut odottaa vauvan syntymistä. Poika syntyi melkein kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa ja siltikin ehdin jo tuskailla, eikö hän saavu ikinä. Synnytys pelotti paljon (ja siitä olen kirjoitellutkin jo aikaisemmin täällä). Kaikki sujui kuitenkin hyvin, ja sain ihanan pojan viereeni.

Vuosi on mennyt äkkiä. Toisaalta se on ollut uuvuttavan pitkä. Tunne vaihtelee sen mukaan, mitä asiaa ajattelen. Lapsi tuntuu kasvaneen huipputahtia, mutta toisaalta tuntuu olevan todella pitkä aika siitä, kun mietin, mitä pukisin vastasyntyneen päälle. Yölliset imetysmaratonit ovat väsynyt muisto vain. Tutteja en ole steriloinut säännöllisesti enää hetkeen, ja sitteri on viety varastoon. Pieneksi jääneitä vaatteita olen kiikuttanut siskoni pojalle jo ison kasan. Mahtavia juttuja on jo koettu yhdessä ja lisää odotan riemulla. 


Ennen kaikkea olen kuitenkin saanut tutustua poikaan. Enää hän ei ole oudolla tavalla persoonaton ja tarpeidensa varassa haipuroiva ihmistaimi, vaan aidosti oleva ja jopa ymmärtävä henkilö. Hänellä on selvästi huumorintajua, ja hän osaa ilmaista ajatuksiaan vallitsevista olosuhteista. Hän on oppinut ottamaan kontaktia vanhempiinsa ja sisareensa. Siskon kanssa leikkien kuluukin jo monta tovia päivässä, joten se helpottaa vanhempien kannalta useaa asiaa.


Sisko on yhtä innoissaan lahjoista kuin sankari itse

Nyt on kai myönnettävä, että poikani ei ole enää vauva vaan lapsi. Vaikka vauvavuodesta on haikeaa päästää irti, on se samalla helpottavaakin. Asemani pelkkänä ruokkijana, pesijänä, pukijana ja tyynnyttelijänä on muuttunut monipuolisemmaksi. Tehtäväni kasvattajana on alkanut, ja siitä olen iloinen. Minä olen edelleen tärkeä, mutta aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Olen saanut vastata niin moniin kutsuihin täyttää jokin toive, että on upeaa saada vastauksia myös takaisin. On ihanaa leikkiä ja lorutella ja saada lapsi nauramaan herkullista naurua, joka meiltä aikuisilta on usein jo kadonnut. On ihmeellistä nähdä lapsen ilosta tuikkivat silmät ja aikuisen silmiin uppoava katse. Posken pyöreys vasten omaa poskeani ja pienen käden hento kosketus saavat sydämeni läikähtämään päivittäin. On maailman luonnollisinta ja silti erikoisinta saada olla juuri tämän pienen pojan äiti. 



Synttärit mummolassa viime viikonloppuna


2 kommenttia: