JYP ja HIFK Hippoksella - Mitä jäbät duunaa...?

V starttaa viikonvaihteen kiekkokierroksen

Jouduin lähtemään tänään työviikon päätteeksi matsiin ilman vakioaisapariani I:tä, koska rouva ja lapset ovat maakuntamatkalla kotiseudulla. Helsingin IFK se kyllä naulitsee tasaisen varmasti hallin täyteen ja istumapaikkalippuja ei tainnut enää hallin ovimyynnissä olla ensimmäistäkään saatavilla. Omani ostin jo pari viikkoa sitten ja hauska yllätys oli hallilla huomata, että minun penkkini sijaitsi kakkosrivillä suoraan IFK:n vaihtoaition takana ja valmentaja Raimo Summasen hiusrajassa. Tuli siinä pelin aikana kuultua yhtä sun toista diskuteerausta helsinkiläisaitiossa. Itse pelitapahtumat olivat vaisun yksipuolisia. JYP nykäisi petolauman siltaan kahdella nopealla maalilla avauserässä ja siinä keikuttiin loppusummeriin asti. Josko huomenna ois Peltonen ja kumppanit heränneet kotiluolassaan SaiPaa vastaan. Se selviää vain matkustamalla paikan päälle Nordikselle.. Siispä aamujunalla Stadiin :D

Synnyinkoti

Lapsuudenkoti on varmaan maailman rakkain paikka. Olen muutaman päivän lomaillut lasten kanssa vanhempieni luona. Itse nautin kovasti ajasta tutussa ja turvallisessa paikassa ja lapsetkin viihtyvät mummolassa mainiosti. I on vieraillut toisessakin mummolassa aivan yksin ja ollut todella reipas.

Lapsuuden maisemiin liittyy paljon tunteita. En ole vuosiin viettänyt näin monta päivää ja yötä yhtäjaksoisesti kotitalossani, koska asuimme viime kesään asti samalla paikkakunnalla. Nyt muuton jälkeen olen jälleen yöpynyt vanhassa huoneessani kotipaikkakunnallani vieraillessani, ja se on tuonut mieleen paljon muistoja.

Lapsuuteni kotitalo tuntuu niin tutulta, että välillä kuvittelen sen olevan elävä olento. Tuoksut ja äänet ovat rauhoittavia ja kotoisia. Aika monet tavarat ovat aina sijainneet lähes samoilla paikoilla ja tavat ovat samat kuin ennenkin. Sisustusta on uusittu muutamien vuosien välein, mutta tunnelma on säilynyt ja säilyy varmaan aina.

Synnyinkodista luopuminen olisi minulle elämässä kyllä niin raskas paikka, etten tahtoisi koskaan sitä joutua kokemaan. Tunsin syyllisyyttä viime kesänä, kun muutimme ja samalla tyttäremme syntymäkoti myytiin. Tytär tuskin aikuisena edes muistaa asuneensa entisessä  talossamme, koska oli vasta kaksivuotias, kun muutimme pois. Itse asuin samassa talossa syntymästäni saakka siihen asti, kun muutin pois kotoa ja vanhempani asuvat talossa edelleen. Olen surrut sitä, etten pystynyt tarjoamaan tyttärelleni samaa. Nytkin asumme vuokralla, joten ennen pitkää muutamme taas. Ehkäpä on vain hyväksyttävä, että nykypäivänä harvempi lapsi saa pitää ensimmäistä kotiaan koko lapsuuttaan. Meidän tapauksessamme piti valita talon tai vanhempien työurien välillä. Pakostakin isän uusi työpaikka ja uralla eteneminen voittivat. Ne kuitenkin muodostavat perheen toimeentulon kulmakiven.

Tässä muutamia tunnelmointikuvia syntymäkodistani eli lasteni mummolasta.

Toipilas Sissi-koira nauttii myös mummolan tunnelmasta

Äidin keittiössä valmistuvat maailman parhaimmat herkut <3

Lapset katsomassa ohjelmia.

I:n tunika ja legginssit Polarn O. Pyret, E:n body Name It, housut Polarn O. Pyret

Kotipiha

Uudet kynnet, jee!

Tunnustan: olen koukussa LCN-geelirakennekynsiin. Tässä tällä viikolla tehdyt uudet kynnet! Yes, eipä tarvitse piilotella käsiä nyrkissä, kun taas on kynnet kunnossa. Tällä kertaa halusin keltaiset hilekärjet ja yhteen kynteen laitettiin musta kivi. Muutama hopeinen kivi on muissa kynsissä.

Pieni ja hento ote

Meidän vauvan flunssa alkaa hellittää. Viikon sitä jo kestikin. Rauhallinen poikavauvani on ollut melko kärttyinen ja itkenyt varsinkin iltaisin hankalaa oloa. Tukkoinen nenä ja ärsyttävä yskä ovat häirinneet pientä kovasti. Poikani E on hyvin tyyni ja tyytyväinen vauva, mutta nyt olo on ollut tukala. Toivottavasti poika on taas kohta oma itsensä.

Lasten sairastelu on rankkaa. Tyttärelläni I:llä oli pienempänä korvakierre, joka loppui vasta vuosi sitten korvien putkitukseen. Monia, monia kertoja istuimme päivystyksessä kovan kuumeen takia. Yleensä syynä oli korvatulehdus. Pahimmillaan kuumetta oli melkein 41 astetta ja se oli todella pelottavaa! Vaikka meillä on ollut koko ajan vakuutus, entisellä kotipaikkakunnallamme ei ollut iltaisin tai viikonloppuisin yksityislääkärin vastaanottoa, joten jonotimme päivystyksessä usein tuntikausia. Se ei ole kovin mukavaa sairaan lapsen kanssa. Viimeiset kymmenen kuukautta ovat sujuneet hyvin, eikä lääkärikäyntejä ole tarvittu. Joulun jälkeen toisesta korvasta tuli putki ulos, mutta ainakaan nyt lievä flunssa ei saanut korvatulehdusta aikaan. Ennen vähäinenkin nenän vuotaminen aiheutti korvatulehduksen. Tytär on ehkä jo sen verran isompi, että korvassa on paremmin tilaa.

Sairaan lapsen kanssa tarvitsevuus oikein korostuu. En oikein meinaa uskaltaa itse nukkua lapsen tarkkailemiselta, vaan silittelen ja tyynnyttelen. Lapsikin tuntuu usein kaipaavan kosketusta ja haluaa olla lähellä. Tytärtäni olen sairaana tuuditellut sylissä kymmeniä tunteja ja viime viikon kanniskelin poikaani. Yhtenä iltana vauva halusi välttämättä nukkuessaan pitää isäänsä kiinni sormesta. Ai, miten ihana, pieni ja hento ote. Tuossa hetkessä vanhemman tärkein tehtävä on olla läsnä. Sellainen hetki on ristiriitainen: toisaalta raskas vastuu ja huoli painavat, toisaalta vanhempaan kissanpennun lailla tarrautuva lapsi on lämpimän suloinen ja hetken tahtoisi vain jatkuvan ikuisesti.

Ystäviä ihanaisia

Kävimme I:n ja E:n kanssa kyläilemässä ystäväni luona. Meillä on jo lähes kolmen vuoden ajan ollut niin sanottu mammakerho muutamien äitien kesken. Idean tällaisesta kerhosta keksi aikoinaan yksi meistä ja kokoonnuimmekin muistaakseni ensimmäisen kerran hänen kotonaan. Tunsimme aluksi toisemme sitä kautta, että suurin osa meistä on käynyt aikanaan samaa lukiota ja olemme syntyneet samana vuonna. Osa on ollut hyviä ystäviä keskenään jo kouluaikana, mutta osan kanssa olemme tutustuneet kunnolla vasta nyt kerhomme myötä. Meitä on ollut mukana vaihtelevasti vähän alle kymmenen äitiä ja varmaan kaksi kertaa niin paljon lapsia. Yleensä kokoontumisia on ollut kerran viikossa tai hieman harvemmin. Jokainen on vuorollaan toiminut emäntänä, ja joskus kesäisin olemme kerääntyneet leikkipuistoon.

Vanhimmat lapsista ovat kouluiän kynnyksellä ja nuorimmainen taitaa tällä hetkellä olla minun nelikuinen poikani. Uusia vauvoja on syntynyt kerhomme aikana jo monta, ja yleensä aina joku jäsenistä on raskaana. Uusia äitejäkin on tullut mukaan matkan varrella, kun tuttuja tyttöjä on saanut vauvoja. Itse en ole viime kesän jälkeen päässyt osallistumaan kovin usein muuttomme takia, mutta laskujeni mukaan olen ollut aika lailla kerran kuussa mukana eli oikeastaan aina, kun olemme vierailleet kotipaikkakunnallani. Kerhomme on minulle todella tärkeä, ja olenkin ikävöinyt ystäviäni kovasti, kun olen kaukana.

Olemme näiden toisten äitien kanssa jakaneet kuulumisten lisäksi paljon asioita. Lasten kehityksestä olemme jutelleet lähes joka kerta. Koska meillä on melko eri-ikäisiä lapsia, löytyy tietoa ja kokemusta melkein mihin tahansa kysymykseen. Olemme jakaneet kokemuksiamme lasten tarvikkeista, vaatteista, kehitysaskelista, unirytmeistä, syömisistä, harrastuksista ja sairasteluista. Olemme pohtineet ajankohtaisia ilmiöitä, arjen sattumuksia ja parisuhdekuvioita. Olemme käyneet läpi omakotitalojen rakennusasioita sekä työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä koskevia seikkoja. Olemme jakaneet niin paljon iloja ja suruja, etten välillä voi uskoa, että olemme muodostaneet porukan vasta muutamia vuosia. Olemme päässeet hyvin nopeasti sellaiselle luottamuksen tasolle, jollainen useimmiten saavutetaan vasta todella pitkän ajan jälkeen. Luulen, että meillä kaikilla on ollut tarve keskustella asioista muiden kanssa ja saada sitä kuuluisaa vertaistukea. Lapset ovat saaneet samalla leikkiä yhdessä. Vaikka toisinaan melutaso on noussut korkealle ja kokoontumispaikka on ollut leluista sekaisin, kaikilla on ollut mukavaa. Useamman kerran olemme käyneet ulkona syömässä vain äitien kesken. Nämä kerrat ovat olleet hykerryttävän hauskoja tarinatuokioita hyvän ruuan parissa ja samalla ihania irtiottoja tavallisesta lapsiperhearjesta.

Jos olen ymmärtänyt kerhomme ydinajatuksia väärin, niin oikaiskaa ihmeessä, kerholaiset! Kaunis kiitos teille kuluneista vuosista, seurasta ja ajatuksista. Toivon niitä lisää vielä monia. Olette minulle tärkeitä ja olen iloinen, että olen saanut tutustua teihin, arvon naiset. Lapset ovat tänä aikana kasvaneet kovasti, mutta niin olemme me äiditkin. On ollut upeaa huomata, kuinka moneen me äidit taivumme ja kuinka mahtavia äitejä löytyy aivan omasta tuttavapiiristä. Ennen kaikkea olette myös hienoja ystäviä. <3

Lähdössä kylään. E:n haalari Nosh Organics, I:n leggarit H&M ja tunika Baby GAP.

Kommentteja, kiitos! :)

Hahaa, nyt sen vasta huomasin! Olin estänyt kommentit sellaisilta, joilla ei ole Googlen tunnuksia. Moni sanoi minulle, että olisi halunnut kommentoida, mutta ei pystynyt. No, nyt virhe on korjattu ja kommentointi anonyymisti on myös mahdollista! Antakaa anteeksi, että olen ollut sen verran aloittelija tässä hommassa, etten ole aikaisemmin tajunnut poistaa estoa. Lukijapalaute on hyvin tärkeää, joten kommentteja saa mieluusti antaa, mutta toivoisin asiallisia palautteita. Oikeus omaan mielipiteeseen toki on kaikilla.

Kaunis kiitos samalla teille, jotka olette liittyneet lukijoiksi. Iloitsen teistä jokaisesta!

Lukijoita saa tulla lisääkin! Kävijämääriä tällä sivustolla on melko paljon, joten kiitoksia ja tervetuloa myös teille, jotka seuraatte blogiani näkymättömästi!

Koirapotilas

Minä olen koiraihminen henkeen ja vereen. Meillä on mieheni kanssa tällä hetkellä kolme koiraa: coton de tulear, lhasa apso ja chihuahua. Cotonimme asustelee toistaiseksi siskoni perheessä, koska se ei pidä kerrostaloasumisesta alkuunkaan. Oli syksyllä raskas päätös jättää koira toisten hoitoon, mutta se oli suorastaan rakkauden teko sitä kohtaan. Se pääsee jatkuvasti pitkille lenkeille luontoon ja on aivan ihastunut siskooni ja hänen puolisoonsa varsinkin. 

Vanhin koiramme, lhasa apso Sissi, joutui tänään eläinlääkärille operoitavaksi. Vein sen sinne hampaiden puhdistusta varten. Olin jo aikaa varatessa sopinut, että lääkäri tutkii koiran nisäkasvaimet, joita tuntui olevan muutamia. Lääkäri ehdotti niiden poistamista ennen kuin ne kasvavat kamalan isoiksi, koska yleensä kasvaimet ovat paljastuneet pahanlaatuisiksi. Siihen olikin aikaa saman tien, joten päädyimme poistattamaan toisen puolen nisät kokonaan samalla nukutuksella hampaiden puhdistuksen kanssa. Leikkauksessa paljastui myös nivustyrä, joka lähti samalla. Myöhemmin poistetaan vielä loputkin kasvaimet, mutta kaikkea ei voitu tehdä kerralla.

Nyt Sissi heräilee pikkuhiljaa nukutuksesta. Haava on todella pitkä, ja toipuminen vie varmasti aikaa. Kohta 11-vuotias rautarouvamme on selvinnyt jo monenlaisesta haaverista, joten toivottavasti se toipuu hyvin tästäkin ja saamme vielä monia vuosia yhteistä aikaa. Toki ymmärrän, ettei se elä ikuisesti ja joskus luopuminen on edessä, mutta toistaiseksi koira on ollut todella virkeä ja terve.

Pieni potilas lepäämässä.

Koiria meillä on ollut tosiaan useita ja vuosien varrella on koettu yhtä jos toista. Nyt on kuitenkin mennyt jo pidempään ilman sairasteluita, joten tässä sitä taas muistellaan, miten leikkauspotilasta hoidetaan. 

Olemme itse kasvattaneetkin yhden pentueen. Tässä muutamia vanhoja kuvia koiristamme:

Kaksi kasvattiamme.

Koiranäyttelyissä kahden kasvattimme kanssa kesällä 2010.

Siskoni ja minä koiranäyttelyssä kasvattiemme kanssa kesällä 2010.

Minä ja cotonimme Elvis kesällä 2010.

Tyttäremme I vauvana ja chihuahuamme Dina kesällä 2011.