Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Saako periaatteistaan luopua?

Muutamia päiviä sitten E täytti puoli vuotta. Minulla oli onnea ja tuuria, että sain täysimettää poikaani tähän asti. Täysimetin myös I:tä kuusi kuukautta ja osittaisimetin siihen saakka, kunnes tyttö oli vuoden ja kaksi kuukautta vanha. E:n kanssa aion jatkaa niin pitkään, kun se vain on mielekästä ja järkevää. Tai sitten jossain vaiheessa tunteet astuvat peliin suuntaan tai toiseen. Mitään päätöksiä asian suhteen en ole tehnyt. Nyt olen viime päivät yrittänyt keksiä maisteltavaa E:lle. Bataattia, perunaa ja porkkanaa on maistettu, ja eilen meni pikkuisen omenaa ja mangoa soseena. Kovin hyvin poika ei vielä ole tajunnut, että muutakin voi syödä kuin rintamaitoa.

E:n body Molo Kids, housut Lindex


Kun I oli tässä samassa vaiheessa, olin hyvin tarkka raaka-aineista ja maistamisjärjestyksistä. Tein kaikki soseet itse, ja pakastin tunnontarkasti Tupperwaren pikkurasioihin. Kyläreissuille suunnittelin valmiiksi ateriat, ja kuvittelin, että tapahtuu jotain aivan kamalaa, jos ostan kaupasta valmiita soseita. Kokkaamisintoinen äitini vain löi lisää vettä myllyyn toistelemalla, että kyllähän sinä nyt osaat lapsen ruuat valmistaa ja kalliiksikin kaupan eväät tulevat, luonnonmukaisuudesta puhumattakaan. 

E:n ensimmäinen ateria: bataattia ja perunaa

Sitten se päivä koitti: ostin ensimmäiset kaupan purkit! Voi apua, että tunsin olevani paheellinen. Ostin kylläkin luomua, mutta sekään ei vaientanut huutavaa ääntä sisälläni. Olimme lähdössä ulkomaanmatkalle, eikä omatekoisten ruokien ottaminen laukkuun ollut mahdollista. Olin innostuksesta sekaisin - kaupassahan oli vaikka millaisia soseita! Hyllyn luona kohtasin muitakin samanlaisia vanhempia, jotka puoliksi häpeillen keräsivät purkkejaan. Oli niitäkin, jotka reteästi humpsauttivat kärryihinsä kokonaisen pahvisen levyn purkkeja ja kävelivät hakemaan vielä tarjouksesta kunnon satsit kertakäyttövaippoja. Minäkin menin perässä, koska kestovaippojen käyttäminen ei olisi onnistunut matkalla. 

Matkan jälkeen iski syyllisyys. Olin syöttänyt lapselleni teollisia aineita. Olin lisännyt jätteen määrää kertakäyttöisillä vaipoilla, jotka eivät kai suunnilleen ikinä tulisi maatumaan. Olin saastuttanut lisää käymällä matkalla lentokoneella. Palasin siis tapoihini. Lapsi käytti jälleen kestovaippoja, ja pakastin täyttyi soseista. Kauppaan lähdimme aina kankaisten kauppakassien kanssa. 

Sitten muutimme uuteen kaupunkiin ja minua alkoi väsyttää. Loppuraskaus ja syksyn pimeys saivat minut yhä useammin unohtamaan ne kankaiset kassit kauppaan lähtiessä. Perustelin muovipussien ostamista sillä, että tarvitsemme niitä roskapusseiksi. Syyskuussa vauvamme syntyi. Ensimmäisten päivien sekasorron jälkeen kokeilin kestovaippoja, mutta niiden käytöstä ei tullut yhtään mitään. Vaipat olivat kai väärän kokoisia tai mallisia, koska vauva oli jatkuvasti kainaloihin asti märkä. Luovuin tärkeästä periaatteestani käyttää kestovaippoja, koska olisin joutunut ostamaan suuren määrän uusia vaippoja, enkä millään jaksanut alkaa tutkia aihetta tarpeeksi. Kerrostalokodin pyykkihuoltotilat olivat myös kovin puutteelliset. Vaippailua lopetteleva esikoinen oli jo jonkin aikaa saanut kulkea kertakäyttöisissä vaippahousuissa juurikin siitä syystä, että vanhat vaipat olivat käyneet pieniksi. Tunsin surua ja turhautumistakin, mutta armahdin itseni ja annoin vauvan olla kertakäyttövaipoissaan. Liberot ja Pampersit tulivat tutuiksi. 

Nyt kun E aloittelee kiinteitä, joudun punnitsemaan vaihtoehtoja taas. Arki kahden lapsen kanssa on melkoista menoa, ja yöt ovat E:n kanssa rikkonaisempia kuin siskollaan oli vastaavassa iässä. Aika monena päivänä olen väsynyt ja tänään on yksi niistä. Porkkanoiden höyryttäminen, soseuttaminen ja pakastaminen ei suoraan sanottuna voisi vähempää kiinnostaa. Olen alkanut miettiä, kuinka kauheaa olisi syöttää vauvalle niitä kaupan soseita... Ainakin välillä. Jos jotain jaksaisin tehdä itse, mutta uskaltaisinkohan turvautua valmiiseen välillä? Olisi ihanaa kuulla muidenkin kokemuksia asiasta ja löytää jonkinlainen tasapaino! Onko kukaan muu kamppaillut näiden ajatusten kanssa ja mitä ratkaisuja olette löytäneet? Mitkä sarjat olisivat turvallisimpia?

Saako periaatteistaan luopua? Vanhemmuus on näköjään usein myös sitä, että vanhoja toimintatapoja on joskus muutettava. Aivan kaikkia periaatteitaan ei kai aina vain voi pitää. Ehkäpä tämä on juuri sitä kuuluisaa armollisuutta itseään kohtaan... Yritän olla edes kohtuullisen hyvä tässä. Riittävän hyvä äiti.

Sunnuntaikävelyllä

Eilen kävimme keskustassa ilman minkäänlaisia vaunuja tai rattaita. Aika extremeä näin kahden lapsen kanssa!

I pyöräili vuosi sitten ostetulla pyörällään. Suurin osa matkaa tosin sujui siten, että isi työnsi pyörää tangosta ja I vain istui kyydissä. Ei kovin aktivoivaa, mutta minkäs teet? Kertokaa jotkut viisammat, miten lapsen saa polkemaan pyörällä ihan itse? Nyt I vain lähinnä polkaisee polkimen kerran alas. Ajattelin jo, pitäisikö ostaa vielä sellainen potkupyörä kaveriksi. Löytyykö kenelläkään kokemusta siitä?

Pyöräilylle I pukeutui Cupcaken (nykyinen Racoon) sydänhaalariin, joka oli melkein jo liian keväinen. Onneksi alla oli lämpimästi vaatteita.

Haalari Cupcake, pipo Pikku-Mirkku, huivi H&M, kengät Warp


E matkasi kantoliinassa. Menomatkan ajan hän nukkui täysin tyytyväisenä ja paluumatkalla katseli innoissaan maisemia. Taidanpa kohta kokeilla, osaisinko käyttää myös Manduca-reppua E:n kanssa. Trikooliina alkaa nimittäin olla vähän vaatimaton E:n painoiselle lapselle. Vielä jonkin aikaa se menee kyllä, mutta onneksi meillä on Manduca myös. Tähän asti vain mieheni on käyttänyt sitä I:n kanssa, koska olen luullut olevani liian lyhyt sitä käyttämään. Joskus I:n ollessa vauva kokeilin sitä, eikä se (muka) ollut sopiva minulle. Nyt aion kuitenkin yrittää uudelleen. Minua myös houkuttaisi ostaa kudottu kantoliina, jolla voisi kantaa isompaakin lasta. Olen aivan koukussa tähän kantamiseen! Se on IHANAA! Sekä lapsi että äiti nauttivat läheisyydestä ja liikkuminen tuntuu rattaisiin verrattuna tosi ketterältä!

Takki Haglöfs, farkut Dr. Denim, lenkkarit Adidas, kantoliina Hug a Bub, aurinkolasit GUESS,  E:n haalari Cupcake, tossut Villervalla



Ainoa huono puoli kantamisessa on se, että tavarat pitää kantaa erikseen, kun ei ole rattaiden tavarakoria käytössä. E:n vauva-aikana meillä on hoitolaukkuna toiminut Fjällrävenin Kånken-reppu, joka on yleensä ollut rattaiden alaosassa. Kun I oli vauva, käytin pelkästään Emmaljungan valkoista nahkaista hoitolaukkua. Nyt se on jäänyt käyttämättä, koska se on loppujen lopuksi melko tilaton eikä sovi yhteen sisarusrattaidemme kanssa. Emmaljunga-vaunuilla käymme nykyisin vain lähipuistossa ja joskus lenkeillä, jos mukana on vain vauva. Kånken-reppu on ollut mainio hoitolaukku. Kantoliinan kanssa se kulkee kätevästi selässä.



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kylmästä lämpimään

Tällä viikolla tulimme suorastaan Jukka Pojan sanoin "kylmästä lämpimään", kun matkasimme pohjoisesta mummolasta kotiin Jyväskylään. Muutamassa tunnissa saavuimme eri vuodenaikaan!

Pohjoisessa I pukeutui vielä Polarn O. Pyretin lämpimään toppahaalariin ja (uskokaa tai älkää) HIIHTI! Jyväskylässä ei juuri hiihtokelejä ole aikoihin ollut, joten oli ihanaa, että innokas pikkuhiihtäjämme sai vielä tilaisuuden nousta suksien päälle tänä talvena. I:n ensisukset ovat muuten erehdyttävästi samannäköiset kuin Kerttu Niskasella olympialaisissa. Eihän sitä nyt muunlaisilla voi hiihtouraa aloittaa... 





Koiramme Sissi halusi myös olla mukana!





I pelasi myös jääpalloa!

Kun palasimme kotiin, Jyväskylässä näytti tältä. Talomme pihalla oli ripaus varjossa säilynyttä lunta, mutta nyt ei ole enää sitäkään. Kevätvaatteet piti äkkiä kaivella esiin.



Lauantaikävelyllä vauvamessuilla

Lähdimme eilen lauantaikävelylle kauniin aurinkoiseen ja lämpimään kevätsäähän. 


I:n takki Ticket to Heaven, huivi H&M, pipo Pikku-Mirkku, aurinkolasit Moomin

Jyväskylän Paviljongissa oli vauvamessut (ja on myös tänään), joten suuntasimme ensin sinne. Oli ihanaa pukeutua kevätvaatteisiin! Kaivoin nahkatakin ja ohuemmat saappaat varastosta. 

Nahkatakki Onewayltä, paita Vila, raitahuivi Glitter, pitsihuivi Pieces, farkut Dr. Denim, saappat Vagabond, laukku Marimekko



Messuvieraat saivat paperikassit, joissa oli paljon lapsiaiheisia esitteitä ja mainoksia sekä Avent-tutti ja Valion vellipurkki.


Ostin Maitotyttö-merkkisiä kestoliivinsuojia. Olen nykyisin suosinut kestosuojia, koska en yksinkertaisesti muista ostaa kaupasta kertakäyttöisiä. Ne myös tuntuvat jotenkin paksuilta. Kestosuojat ovat toki myös ekologisia, joten olen halunnutkin totutella käyttämään pelkästään niitä. Joskus matkalla kertakäyttöiset ovat kätevämpiä, mutta kotona suojat pyörivät koneessa siinä missä muukin pyykki. Suojia täytyy kylläkin olla aika monet, jotta ne eivät lopu kesken, jos pyykkiä ei pese ihan joka päivä.


I kokeili ajaa Strider-potkupyörällä.


Paloauton kyydissä oli hauskaa!




Lasten kuvausvaatteet

Perjantaina I:n kerhossa oli kuvaus. Sisaruksen sai myös tuoda kuvattavaksi, joten E pääsi mukaan. Kerholaisista otettiin ryhmäkuva. I ja E kävivät omissa kuvissaan, ja heistä otettiin myös sisaruskuva. Odotan innolla kuvien saapumista!

I pukeutui uuteen mustavalkoiseen Marimekon Pompulainen-mekkoon, tummansinisiin sukkahousuihin ja valkoiseen pitsiliiviin.







E:n asuna toimivat KappAhlin punavalkoinen body ja Nextin tummansininen neuletakki. Tummansiniset samettihousut ovat Seppälästä. Asun viimeistelivät Amerikka-aiheiset tossumaiset sukat.



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Muuttuneita tyylejä: Liisa vuonna 2012

Takavuosien aivan tummiin hiuksiin ei ole ollut paluuta ja aivan varkain olen ajautunut luonnollisiin sävyihin. Aikanaan suorastaan rakastin tummanruskeaa väriäni ja olin varma, ettei mikään muu sovi minulle. Nyt lähes musta tukka tuntuisi tosi rajulta! 

Vuosi 2012 alkoi osaltani todella vaalealla tyylillä.



Tyttäreni 1-vuotissynttäreillä sonnustauduttiin Hello Kitty -hattuihin.


Kesäksi kuitenkin laitatin tummia raitoja, koska vaalea tukka alkoi tuntua liian vaalealta. 


Pidin otsatukkaa välillä myös taaksepäin. 


Ulkomaanmatkalla heinäkuussa 2012 halusin jälleen pukeutua värikkäästi. Tällä kertaa olimme Bulgarian Sunny Beachilla. Siellä olemme muuten vierailleet jo seitsemän kertaa!



Syksyllä palasin töihin äitiysloman jälkeen ja pidennykset saivat lähteä. Ihme ja kumma, otsatukkaan en vielä ollut kyllästynyt, vaikka yleensä se on ollut minulla vain pari kuukautta kerrallaan.



perjantai 28. maaliskuuta 2014

Muuttuneita tyylejä: Liisa vuonna 2011

Vuosi 2011 muutti elämäni. Maaliskuussa syntyi tyttäreni ja jotenkin koko pakka meni uusiksi. Se alkoi näkyä myös ulkonäössä... Tällä en tarkoita pelkästään kamalia silmäpusseja ja kulahtanutta tyyliä vaan ylipäätään koko olemusta. Ehkäpä kasvoin aikuiseksi? Ainakin minusta tuli äiti.

Vuoden 2011 aloitin viimeisilläni raskaana ja vaaleahkossa polkkatukassa.




Toukokuussa juhlin ensimmäistä äitienpäivääni. Vaaleaa raidotusta oli tullut lisää. Istuin nimittäin eka kerran äitinä kampaajalla, kun synnytyksestä oli kulunut vasta kaksi viikkoa! Nyt se vähän naurattaa, mutta silloin tuntui siltä, että on PAKKO päästä kampaajalle. Kai se oli jokin henkinen pakko saada kokea, että elämässä on jäljellä edes jotain tavallista, kun kaikki tuntui muuttuneen. Kampaaja näytti vähän huvittuneelta, kun tulin tyyny kainalossa. En todellakaan olisi voinut muuten istua monta tuntia. Kotona muistaakseni sitten itkin, että miksi ihmeessä menin kampaajalle, kun "eihän näitä mun uusia hiuksia edes kukaan näe, kun olen aina vaan kotona". Hahaa! Miten väärässä olinkaan! Lapsen kanssahan liikuimme jatkuvasti vaikka missä ja liikumme edelleen.


Kesäkuun alussa vierailin sukulaisten luona Kainuussa. Tukka vaaleni koko ajan.


Juhannukseksi piti saada pidennykset!


Ja heinäkuussa kiharsin ne pidennykset ystäväpariskunnan häihin.


Marraskuussa lähdimme ensimmäiselle ulkomaanmatkalle tyttäremme kanssa. Kohde oli Teneriffa. Otsatukka oli pakko saada! Pidennykset olivat jo menneen talven lumia. Vaatteissa halusin suosia värejä, koska jotenkin ulkomailla ne värit tuntuvat kivemmilta kuin Suomessa. En osaa sanoa, miksi.



Jouluna otsatukka oli jo unohdettu! Minulla on muuten jokin pakkomielle pukeutua jouluna aina punaiseen. Takana kurkistelee siskoni koira.