Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Vielä on syksyä jäljellä... ainakin uuden pipon verran!

Talvi tekee tuloaan, mutta minä se vain ostin silti tyttärelleni muutama viikko sitten vielä trikoopipon. Se oli niiiiin ihana, että oli pakko. Onneksi lämpömittari on taas nostanut asteitaan edes hetkeksi, joten vielä tarkenee tälläkin hatulla.


Pipo on laadukasta kaksinkertaista trikoota. Ommeltu taitavasti ja istuu hyvin! Väri ja rusetti ovat valloittavat. Minä ja pikkuneiti tykkäämme kovasti.



Tätä pipoa valmistaa kotimainen yritys Soinista, Samurai Shop. Kurkkaa ihmeessä sen sivut, jos ihastuit. Tuotteita on paljon ja hattuja löytyy talvisempanakin versiona.







sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Voihan vesirokko!

Meillä on viime päivät - anteeksi viikot - yritetty selättää vesirokkoa. Reilu kaksi viikkoa sitten pikkuveli E sairastui vesirokkoon. Poika pääsi taudista aika vähällä: näppylöitä oli lähinnä kasvoissa ja pepussa ja kuumettakin oli vain yhtenä päivänä vähän. Kuitenkin vesirokko on siitä ikävä tauti, että eristyksissä täytyy olla aika kauan. Hoitoon tai muutenkaan juuri ihmisten ilmoille ei ole asiaa ennen rupivaihetta ja siihen kuluu päiviä... Onneksi poika oli hyvällä tuulella ja kotonakin aika kului rattoisasti. Taudin loppuvaiheeseen osui meidän vanhempien syysloma, joten hoitojärjestelyitä ei tarvinnut kovin paljon miettiä.

Osasin siis odottaa, että vesirokko tulee toisellekin lapselle. Tauti iti hänellä kaksi viikkoa ja yhden päivän, minkä jälkeen näppylöitä alkoi tulla ovista ja ikkunoista. Muutamassa tunnissa suloinen tyttäreni alkoi muistuttaa rupikonnaa. Kuumekin nousi 39 asteeseen. Tyttö oli todella väsynyt ja haluton. Ruokakaan ei millään maistunut. Ehdottelin vaikka mitä herkkujakin, ja lopulta tytär kysyi, voisiko äiti paistaa lättyjä. Äidin sydän meinasi särkyä lapsen voipuneen katseen alla, ja niinpä piti alkaa puuhata lättykestejä. Ongelma oli vain siinä, ettei tämä äiti ole koskaan paistanut lättyjä! Tytär kehotti tomerasti soittamaan mummolle ja kysymään, miten lättyjä tehdään. Mummon neuvoilla homma onnistui hyvin ja en voinut kuin ihmetellä ja harmitella, miksi en ole aikaisemmin paistanut lättyjä. Kovin vaikeaa se ei todellakaan ollut. Jotenkin se on vain jäänyt tekemättä, koska mummolassa lättyjä on ollut niin usein tarjolla. No, ehkäpä minustakin vielä tulee pullantuoksuinen tai ainakin lätyntuoksuinen äiti. 




Potilas innostui myös auttamaan, joskin syömisen jälkeen hän hipsi vähin äänin vanhempien makuuhuoneeseen päiväunille. Päiväunia hän ei ole nukkunut lähes vuoteen, mutta nyt sairastaessa uni on maistunut joka päivä. Sillä aikaa pikkuveli nautti äidin kanssa laatuajasta.





Nyt alkaa näyttää jo vähän paremmalta. Uusia näppylöitä ei enää näyttäisi tulevan, joten eiköhän muutamassa päivässä jo olla voiton puolella!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Työvaatteet

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, ainakin tällä alalla! Nimittäin pukeutua erilaisiin työvaatteisiin. Miksi silti usein tuntuu hankalalta valita päivän asua? 



Olen aina pitänyt vaatteiden yhdistelystä ja asujen kokeilusta. Nyt lasten syntymien jälkeen olen kuitenkin kadottanut vaatteilla koreilemisen ilon. Aika ei millään tahdo riittää asukokonaisuuksien suunnitteluun eikä kieltämättä mielenkiintokaan. Jotenkin tuntuu välillä yhdentekevältä, mitä itselleni laitan päälle. Näinhän asia ei kuitenkaan ole: kyllä arkivaatteillakin on väliä. 

Ongelma on myös siinä, että lapset menevät nukkumaan aikaisin ja vaatteet pitäisi valita ennen sitä, koska vaatekaappini on lastenhuoneessa. En vain millään tahdo muistaa tarpeeksi aikaisin mennä tonkimaan kaappiani ja hyvin usein käy niin, että aamukiireessä temmon jotain päälleni lähes raivon vallassa. Lapsille valitsen kyllä vaatteet aina jo illalla ja heidän asuistaan olen melko tarkkakin. Onneksi minulla on itselleni nykyisin jo monia luottoasuja, jotka voin hädän hetkellä heittää niskaan. Uusia yhdistelmiä varmaan pitäisi silti miettiä ja kokeilla. 

Työvaatteillani nyt ei olisi niin isoa merkitystä, jos en sattuisi olemaan alalla, jolla pukeudutaan omiin vaatteisiin. Koska työskentelen luokan edessä, melko monta silmäparia kirjaimellisesti tuijottaa minua päivän aikana. Olen jo tottunut siihen, eikä se varsinaisesti aiheuta minulle paineita, mutta silti pyrin olemaan siististi pukeutunut aina. Mielestäni hyvä työpukeutuminen on osa toisten kunnioittamista ja itsensä arvostamista. Opettaja tekee työtä persoonallaan, ja ulkonäkökin on minusta osa tätä persoonaa. 

Muutaman kerran olen asettunut kuvattavaksi työvaatteissa. Poseeraaminen on vain järkyttävän hankalaa. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä työasuistani. 







Kenkinä töissä käytän yleensä ballerinoja. Opettajien perinteiset terveyssandaalit olisivat varmasti jaloille ystävällisin vaihtoehto, mutta niiden ulkonäkö ei miellytä. Muutaman kerran olen laittanut Converset ja toisinaan kävelen korkkareilla. Aivan täydellisiä työkenkiä en mielestäni tällä hetkellä kuitenkaan omista, joten niitä pitäisi ehkä suunnitella myös. 

Housuina käytän lähes pelkästään Dr Denimin farkkuja. Ne istuvat täydellisesti! Aika monet housut minulle niitä onkin jo kertynyt, mutta toisaalta tarvitsen niitä lähes päivittäin. Juuri mikään ei ole kamalampaa kuin huonosti istuvat housut. Äitiysfarkkujen ja ainaisten kotilegginssien jälkeen on ollut ihanaa tänä syksynä taas kaivaa farkkuja kaapista. 


torstai 9. lokakuuta 2014

Kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun

Uudet Marimekon sukkahousut toivat mieleeni Peppi Pitkätossu -rallatuksen sanat. En todellakaan ole sukkahousuihmisiä, koska yleensä en pukeudu mekkoihin tai hameisiin. Hauskan raidalliset sukkikset kuitenkin saivat minut toisiin ajatuksiin: kyllähän sitä joskus voisi pukeutua naisellisesti hameisiin.


Ensimmäisen kerran sukkahousut pääsivät ylleni työpäivän ajaksi pari viikkoa sitten. Valitsin niiden pariksi yksinkertaisen mustan luottotunikan. Onlyn tunika on ollut minulla jo vuosia ja se alkaa pahasti osoittaa kulumisen merkkejä, vaikka kuinka olen yrittänyt pitää sitä vain tarkkaan valituissa tilaisuuksissa. Se on ehdottomasti yksi lempivaatteistani. Halusin korostaa sukkahousujen värikkyyttä, joten siksi pukeuduin mustaan yläosaan. 


Sukkahousut ostin Marimekon lasten puolelta. Koska olen lyhyt, minulle sopivat melkein aina lasten mallistojen isoimmat koot, kuten 150-160 cm. Jotain hyötyä tästä pituudesta siis on! Ostin vastaavat sukkikset myös aikuisten puolelta, mutta niiden värit ovat hieman erilaiset. Ne esittelen joskus myöhemmin.