Ne häät olivat meidän

Näin keväisin monet pariskunnat valmistautuvat kesähäihinsä ja lehdet pursuavat erilaisia hääaiheisia juttuja. Viikonloppuna katsoimme isolla porukalla siskoni ja hänen miehensä häävideota puolentoista vuoden takaa ja se sai minut muistelemaan omia häitäni. 

Menimme mieheni V:n kanssa naimisiin kesällä 2007. Ensi kesänä olemme siis olleet naimisissa seitsemän vuotta. Yhdessä olemme olleet kolme vuotta enemmän. 

Kesä 2007 oli melko kylmä ja sateinen. Hääpäivänämme elokuussa oli kuitenkin aurinkoista ja lämmintä. Menimme naimisiin kotipaikkakunnallamme, ja juhlamme olivat aika suuret. Vieraita oli noin 120. Koska olimme todella nuoria, olimme ystäväpiirimme ensimmäisiä tai ainakin lähes ensimmäisiä avioitujia. Häiden järjestämisestä ei ollut mitään käsitystä, mutta niin ne juhlat vain onnistuivat. Nykyisellä kokemuksella tekisin joitakin asioita eri tavalla, mutta silloin toimimme parhaan tietomme varassa. Olimme opiskelijoita, joten budjettikin oli moniin nykyhäihin verrattuna pieni. Käytettyyn rahamäärään nähden häät olivat kuitenkin varsin hulppeat.

Joka kesä olen ollut jotenkin kamalan helpottunut siitä, että omat hääni ovat ohi. En millään jaksaisi enää kokea sitä rumbaa, vaikka mukavaa olikin. En kokenut häiden järjestämistä liian työlääksi, mutta itse hääpäivänä muistan olleeni ainakin aluksi kireä kuin viulun kieli. Stressasin juhlien onnistumista niin paljon, että niistä varsinaisesti nauttiminen jäi joillekin ihan muille. En osannut rentoutua kunnolla, vaan suoritin suunniteltua ohjelmaa. Toki juhlissa oli mahtavia hetkiä ja päivä oli hieno, mutta minun olisi vielä paremmin pitänyt heittäytyä menoon mukaan. Pitkän aikaa häiden jälkeenkin murehdin sitä, oliko vierailla mukavaa, riittikö ruoka, soitettiinko hyvää musiikkia, oliko ohjelmaa liikaa vai liian vähän ja oliko kutsuttujen joukossa kaikki tärkeät ihmiset. Jouduimme karsimaan vieraita todella paljon, koska sukumme ovat melko suuret ja ystäviäkin oli ja on edelleen paljon. Joidenkin ihmisten kutsumatta jättämistä olen katunut, mutta pakko se varmaan on nyt jo antaa itselleen anteeksi. Jokaisen vieraan kohdalla oli pakko punnita, olemmeko olleet missään tekemisissä aikoihin ja silloin nuorempana kahden vuoden hiljaisuus yhteyksissä tuntui ratkaisevan pitkältä. Nykyisin en varmaan olisi niin ankara.

Järjestimme häitämme noin vuoden ajan, mutta suurin työ tehtiin kahtena viimeisenä kuukautena. Paras ystävättäreni oli kaasoni, ja hän kantoi suuren vastuun monesta asiasta. Ilman häntä esimerkiksi hääkarkkeja ei varmaan olisi edes ollut. Hän myös nikkaroi ja askarteli todella hienot tienvarsi- ja autokyltit, joita moni muukin pari on lainannut jälkeenpäin. Polttarit järjestyivät kaasoni ja kolmen siskoni yhteistyönä.

Polttarit

Polttareissa tallusteltiin työmiehen haalareissa.

 Koristeluissa mukana oli iso joukko avuliaita ihmisiä.

Hääpukuni oli luonnonvalkoinen kermakakku. Koristekiviä oli paljon ja laahustakin metrikaupalla. Näytin mielestäni puvussani prinsessalta, mikä olikin pukua valitessa tärkeimpiä kriteereitä, olinhan unelmoinut häistäni jo lapsuudesta saakka. Luultavasti nyt valitsisin aivan erilaisen puvun, koska tyylini ja muotikin ovat muuttuneet. On toisaalta kuitenkin armollista ja ilahduttavaa, että jokaisen morsiamen puku on aina oman aikansa tuote ja vuosien jälkeen edustaa kuvissa tiettyä vuosikymmentä ja tyyliä.

Sissi-koirakin pukeutui teeman mukaisesti.

Tänä keväänä suhteemme täyttää jo siis kymmenen vuotta. Se on melkoisen pitkä aika. Näiden kymmenen vuoden aikana on tapahtunut paljon. Olemme aloittaneet ja lopettaneet opiskelut yhdessä. Olemme menneet kihloihin, muuttaneet yhteen asumaan, ostaneet ensimmäisen koiramme ja monta koiraa sen jälkeen. Olemme ostaneet ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännenkin yhteisen auton. Olemme hankkineet omakotitalon, asuneet siinä viisi vuotta ja myyneet sen. Olemme saaneet kaksi lasta ja aloittaneet työuramme. Olemme kasvaneet yhdessä aikuisiksi. Hetkeäkään en vaihtaisi pois, koska kaikki kokemamme on muokannut meitä sellaisiksi ihmisiksi, joita nyt olemme.

Meidän häämme olivat ikimuistoiset. Mielessäni ne edustavat satumaista päivää nuoruudestamme ja vaalinkin niiden muistoa lämmöllä. En ole luultavasti juuri koskaan tuntenut itseäni rehellisesti kauniiksi, mutta sinä päivänä pääsin aika lähelle sitä tunnetta. Mieheni näyttä komealta ja näyttää kyllä vieläkin. Tärkeintä oli kuitenkin rakkaiden ihmisten seura, kaunis kesäinen päivä ja se tosiasia, että meistä tuli herra ja rouva. On ollut upeaa olla naimisissa jo vuosia ja saada nauttia yhteisestä sukunimestä ja elämästä. Olen ollut tyytyväinen, että häät tuli pidettyä ja jaksoimme ne järjestää, vaikka on tuntunutkin siltä, että häätouhu oli rasittavaa. Kaikkine piirteineen ne häät olivat meille sopivat ja ennen kaikkea ne olivat meidän.