Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tulkoon syksy!

Huh, miten ihana kesä meidän perheellä onkaan takana! Niin kiirettä on pitänyt, etten ole juuri ehtinyt blogin ääreen. Se johtuu siitä, että lähes koko kesän olemme viettäneet ulkosalla. Sisällä on pyörähdetty lähinnä ruokaa valmistamassa, lasten hoitotoimenpiteitä tekemässä ja nukkumassa.

Nyt ilmat alkavat kylmetä. Odotan syksyä innolla, ja uuden arjen opettelu on vauhdissa. Hetken haluan silti viivähtää menneen kesän muistoissa. Heinäkuun helteisten päivien rytmi muodostui meillä lähes joka päivä samanlaiseksi:

Aamuisin söimme aamiaista terassilla. Kannoimme jopa syöttötuolin nuorimmaiselle ulos ja vietimme usein parikin tuntia nautiskellen ja lehtiä lueskellen. Esikoinen saattoi lähteä hyppelemään pihakiville leikkien pariin, mutta me muut pysyimme pöydässä pitkään.





Iltapäivisin esikoinen leikki leikkejään. Iltapäivän lopulla siirryimme rantaan uimaan ja leikkimään hiekkaleikkejä. Hyvin usein rantaan saapuivat myös naapureiden lapset. Oli ihanaa seurata lasten riemua ja samalla polskia itsekin todella lämpimässä järvivedessä. 




Iltaisin herkuttelimme mansikoilla ja jäätelöllä. Kinuskikastike kruunasi annoksen!


Myöhäisten iltojen ulkosaunareissut ja uinnit jäävät kyllä mieleen tältä kesältä. Keksimme myös uuden harrastuksen: surffilaudalla melomisen!





Muutaman matonkin ehdin pesemään. Vielä olisi yksi jäljellä, kun vain saisin aikaiseksi!



Kesä oli IHANA! 






2 kommenttia:

  1. Oi, mahtavalta kuulostaa. Kirjoittelitkin aiemmin muutostanne, teilläkö on siis uimaranta omassa pihassa vai? :) Kirjoittelehan lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, meillä on nyt oma uimaranta. Oikea suomalainen unelma. ;) Olemme kyllä nauttineet siitä kovasti!

      Poista