Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kreikan auringon alla

Täällä taas!

Blogissani on ollut hiljaista, koska vietimme lomaviikon aurinkoisessa ja lämpimässä Kreikassa. Matka sujui todella hienosti, ja kerron siitä myöhemmin lisää, mutta vähän esimakua tarjoilen muutaman rannalla otetun kuvan muodossa. Maisemat ovat kuvissa vähän erilaiset kuin kotona, mutta onneksi lämpö oli matkamme aikana saavuttanut jo Suomenkin. Heinäkuu on NIIIIIIIN paras kuukausi!







Rannalla I:llä oli yllään Gymboreen mekko, jonka mieheni toi hänelle kaksi vuotta sitten Yhdysvalloista. Pitkäikäinen vaate! Pakollinen lisävaruste oli Polarn O. Pyretin UV-hattu, joka ei aivan tyylipuhtaasti sopinut asuun, mutta suojasi paahtavalta auringolta. Hattu osoittautui matkan aikana todella hyväksi hankinnaksi: koko oli sopiva molemmille lapsille ja hattu olikin lähes koko ajan jommankumman päässä. Kastuminen ei haitannut, ja lakki kuivui nopeasti. Suosittelen! Se sopii hyvin myös Suomen kesään.

Toinen loistohankinta ennen matkaa olivat I:n Pieni merenneito -Crocsit. Olen tähän saakka aika lailla vastustanut Crocsien hankkimista lapsille, koska mielestäni ne eivät tue jalkaa tarpeeksi. Päädyimme kuitenkin ostamaan tyttärellemme Crocsit matkalle, koska ajattelin sandaalien ja kangaskenkien menevän pilalle, jos ne kastuvat rannalla ja uima-altaalla. Lapsi oli aivan innoissaan Crocseista, joita vielä koristi hänen suosikkihahmonsa Ariel. Kengät kolmevuotias sai itsekin hyvin ja nopeasti jalkaan ja halusi tallustella niillä melkein koko loman. Hotellin illallisille toki laitettiin sitten vähän fiinimmät kengät! Crocsit istuvat kuitenkin lapsen jalkaan oikein mukavasti ja luulen, että nämä kengät ovat tämän kesän suosikit myös kotona.



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Lomailu on niin mahtavaa :)
    Meillä on tytöllä ollut Crocsit aina tai siis vakaasti 1-vuotiaasta lähtien. Ja meistä ne on tosi hyvät kengät. Lasten Crocsit minusta jopa tukevat jalkaa.
    Toki eihän niitä ainoina kenkinä kestä pitää. Enkä feikkejä ostaisi näitäkään.
    Mutta meillä vajaa kaksivuotias nimittää niitä uimakengiksi, tämän hetkiset ostettiin keväällä kylpylälomaa varten. Ja hyvin saa itse jalkaan, taisi saada viime kesänäkin jo. Ihan mahtavat kengät hiekkalaatikolle ja uimarannalle, ei mee heti kengät pilalle :)
    Ihanaa kesän jatkoa teille, onneksi lomailukelit alkaa täälläkin olla kohdillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kyllä nuo Crocsit ovat nyt niin tyttösen suosikit, ettei muita kenkiä haluaisi käyttää ollenkaan. En minäkään ostaisi feikkejä, koska itsellenikin olen aina ostanut vain aitoja ja niitä on jo useampi pari. Pihakenkinä aivan huiput ja ballerinamalliset sopivat kaupungillekin. :)

      Ihanaa kesän jatkoa myös teille!

      Poista
  2. Ihania kuvia! :) Lomakuume nousee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Lomakuume on aika paha tauti... Siitä ei tahdo selvitä kuin lähtemällä jonnekin! Mukavaa kesän jatkoa teille vauvelin kanssa!

      Poista
  3. Iih, ihania kuvia! Vasta tultiin reissusta ja jo iskee uusi matkakuume.. Pahus! :D

    VastaaPoista