MOAR

Viime syksynä tutustuimme uuteen suomalaiseen vaatemerkkiin, MOARiin. MOAR on pohjoissuomalainen vaateyritys, joka tällä hetkellä sivujensa mukaan ”pitää majaansa Oulussa”. MOAR ”yhdistää lämpimät värit sekä rajattoman mielikuvituksen eikä tyydy tavalliseen, vaan iskee katukuvaan jotain, joka erottuu edukseen”. (Lainattu yrityksen kotisivuilta www.moar.fi)

Kiinnostuimme MOARista aluksi siksi, että sen perustaneet nuoret miehet ovat kotoisin samalta paikkakunnalta kuin me. On mielettömän hienoa, että myös Lapista ponnistetaan maailmankartalle keksimällä jotain aivan omaa ja uudenlaista. Vaatesuunnittelu ei varsinaisesti ole kotiseutumme yleisimpiä elinkeinoja, joten pidän näitä nuoria yrittäjiä hyvin päämäärätietoisina ja sisukkaina. Vaikka viime vuosina Suomessa on saanut jalansijaa useampikin uusi vaatebrändi, on vielä hyvin tilaa ja tilausta uusillekin. Tiedän monia ihmisiä, jotka haluavat kannattaa pieniä merkkejä ja suosivat muutenkin kotimaisuutta ja harvinaisempaa suunnittelua.

Ensimmäinen mieheni hankkima tuote oli pandapipo. Se on ollut ahkerassa käytössä viime kuukaudet.

Syksyllä MOAR julkaisi myös TimanttiKarhu-malliston, josta varsinkin mieheni V pitää kovasti. Mallisto ”tuo Suomen luonnon tummempaa, karua ja vahvaa puolta esiin”. TimanttiKarhu-pipo ja lippis ovat myös olleet joulun jälkeen miehelläni usein päässä.

Mieheni mieleen on kovasti myös MOARin WALK THE PLANK -t-paita. Paita on numeroitu, koska se kuuluu rajoitettuun 30 kappaleen erään ja on valmistettu yhteistyössä LUDICROUS-merkin kanssa. Mieheni paita on numero 22. 

Joulun alla mieheni kaappiin kotiutui myös MOAR VARSITY JACKET. Takki on todella laadukasta työtä ja laadukkaista materiaaleista valmistettu. Keskiosa on 100 prosenttista villaa ja hihat aitoa nahkaa. Jännittäväksi takin tekee myös se, että sitä on valmistettu vain muutamia kappaleita eli kyse on todellisesta Limited Edition -tuotteesta.

Ilmeisesti tulossa on jotain myös lapsille, koska yrityksen sivuilla mainitaan lyhyesti Junior Panda -mallisto, joka ”antaa naperoille sitä kaivattua kultahammasta potkupukuun”. Sitä odottelemme innolla!

Kyllähän näistä toistaiseksi melko harvinaisista tuotteista tulee käyttäjällekin aivan erityinen olo. Ihan joka jampalla ei ole samanlaista pipoa tai takkia, ja se tekee merkistä vieläkin kiinnostavamman. Toki yrityksen kannalta merkki saisi vielä vähän laajentua, mutta olisi kuluttajalle kivaa, jos siitä ei aivan valtavirran merkki tulisi. Toivon MOARille todella valoisaa ja menestyksekästä tulevaisuutta! Suomalainen design elää nyt uutta kukoistuskauttaan, joten ajat voivat hyvinkin olla suosiolliset. Tähän mennessä MOAR on jo näyttänyt laadukkaat kyntensä, joten hyvältä vaikuttaa. Mainiota työtä, MOARin pojat!

Merkkiin voi tutustua lisää sivustolla www.moar.fi, jolta siis on lainattu kaikki sitaateissa olleet tekstit.

HUOM! Tämä postaus ei ole maksettu mainos vaan pelkästään kertomus omasta faniudestamme!

Lauantai ja Classic American Diner

Tänään lähdimme tuttuun lauantaiseen tapaan päiväkävelylle kaupungille. Olemme tässä lasten kanssa touhutessa huomanneet, että helpoin tapa nukuttaa pienet yhtä aikaa on lähteä kävelemään rattaiden kanssa. E oli jo kotona hetken parvekkeella nukkumassa ja jatkoi sujuvasti uniaan, vaikka vaihdoimme hänet toisiin vaunuihin. Käveltyämme muutaman sata metriä myös I nukahti. Siinäpä me sitten astelimme mieheni kanssa leppoisasti katuja pitkin ja juttelimme. Lämpötila oli nollassa, joten sää tuntui lähes lämpimältä.

 

E lähdössä ulos nukkumaan. Sisävaatteina Polarn O. Pyretin neuletakki ja H&M:n trikoot ja pipo. Tossut Villervalla.

Kaupunkia

Takki Vila, pipo itse kudottu, huivi Glitter, laukku Bench

Kirkkopuiston kohdalla näimme tällaisen kulkueen. Sen tarkoitus jäi meille vähän epäselväksi, koska olimme kadun toisella puolella, emmekä aivan nähneet lukea kylttejä.

Päämäärättömän kävelyn ja muutaman kaupan jälkeen menimme syömään Classic American Dineriin. Olemme käyneet siellä pari kertaa ennenkin ja pitäneet kovasti. Varsinkin I pitää siitä, että lastenannokset tuodaan kartonkisissa autoissa. Annokset ovat aika isoja ja oikein maittavia, lähinnä amerikkalaistyylisiä suuria hampurilaisaterioita, mutta vaihtoehtoja mausteille on paljon. Minunkin kanahampurilaisessani oli ananasta ja sinihomejuustoa. Annoksiin kuuluu myös coleslaw-salaatti ja ranskalaiset. I söi kanatikkuja ja ranskalaisia, koska hampurilaiset eivät vielä oikein uppoa kunnolla… En oikein tiedä, tarvisiko tällaisen ruuan upotakaan lapseen ihan kympillä, mutta silloin tällöin herkuttelu on sallittua, onhan?

Classic American Diner on lapsiystävällinen ravintola: siellä on järjestetty pieni paikka leikkimiselle ja lapsille on oma menunsa. Se on tosin melko suppea, mutta aina ruoka on löytynyt kuitenkin. Seinillä on paljon kuvia ja ravintolassa on lähes joka puolella muovisia isoja hahmoja, joita ainakin I haluaa käydä katsomassa. WC:ssä on potta (ainakin naisten WC:ssä). Oletteko muuten huomanneet, että aika monesti vauvanhoitopaikka ja isommalle lapselle potta on sijoitettu juuri naisten WC:n yhteyteen? Sinne on aika hankalaa miehen mennä, jos sattuu liikkumaan yksin lapsen kanssa. Ja miksi muutenkaan aina äiti olisi se, joka lähtee vaihtamaan vaippaa?

I on tottunut ravintolaruokailija, joten ateriointi sujui mallikkaasti aikuisten penkillä istuen ja tällä kertaa jopa ilman ruokalappua, koska yksinkertaisesti unohdin laittaa sen. Tavallisesti olen hyvin tarkka lapun käytöstä, koska en halua turhaan tärvellä varsinkaan parempia vaatteita tahroilla. Kotonakaan en halua, että lapsen rinnuksilla on päivän ruokalista, mutta ihan aina en kotioloissa laita lappua. I on jo sen verran isokin, että osaa syödä monia ruokia pahemmin sotkematta. Vielä vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan antavani hänen syödä oikeastaan yhtään mitään ilman ruokalappua. Kehitystä on tapahtunut siis tässäkin asiassa. I jaksaa myös istua melko pitkänkin ajan ravintolassa pöydässä ilman temppuilua tai leikkipaikalle vinkumista. Leikkimään hän pääsee, kunhan on syönyt tai jos ruokaa joutuu odottamaan kauan, niin silloin jo heti aluksi. Tänään hän käväisi leikkimässä lelunurkkauksessa ruokailun jälkeen.

 

I:n paita Me&I

Kun tulimme ulos ravintolasta, I halusi kävellä itsekin jonkin aikaa. Oli ihanaa hiljalleen tepastella keskustassa. Lasten kanssa todellakin täytyisi aina muistaa, että usein tärkeintä ei ole määränpää vaan itse matka. Silloin on helpompaa hyväksyä se, ettei aina pääse etenemään kovin nopeasti. Mihinkäs meillä olisikaan kiire valmiissa maailmassa?

I:n takki 3 Pommes, farkut Esprit, kengät Tepsut, pipo äidin kutoma, kaulaliina H&M, kintaat Reima

Name It -torkkupeitto ja kaupungin tunnelmaa

Vietin tänään laatuaikaa poikani kanssa ostoksilla kierrellen. Isosisko oli kerhossa, joten meillä oli E:n kanssa aikaa tutustua tuotteisiin ja nauttia kaupungin tunnelmasta.

Ensin kävimme Polarn O. Pyretin liikkeessä, josta mukaan tarttui kaikenlaista pientä. Niistä postailen vähän tuonnempana erikseen. Sitten menimme Name It:n liikkeeseen. Sieltä ostin ihanan lasten torkkupeiton! Ajattelin sen sopivan hyvin sisustukseemme, eikä hintakaan ollut paha, alle kaksikymppiä. Materiaali on miellyttävää trikoota. Olen aivan hurahtanut näihin peittoihin: tuntuu, että niitä tarvitsee nyt joka käänteessä. Esikoisen aikana en oikein osannut hyödyntää niitä. Meillä on käytössä myös Polarn O. Pyretin, Me&I:n ja Paul Frankin peitot. Kaikille on oma tarkoituksensa. Tämä uusin oli ihan heräteostos, jota ilman olisimme kyllä selvinneet, mutta kun se oli niin sievä... Voi ei, isosiskon kerhoilu tulee kalliiksi...

Asettelin ja mallailin peittoa sohvan reunalle ja lattialle. Ehkäpä se toimii parhaiten pojan köllöttelypeiton päällä suojapeittona. Se on ainakin helpompi pestä kuin koko köllöttelypeitto, jolla usein pötköttelee vauvan lisäksi isosisko (ja joskus vanhemmatkin).

Ostosten jälkeen menimme pojan kanssa kahvilaan. Äiti joi trooppiset hedelmät -smoothieta, ja vauva katseli vaunuistaan. Luin samalla vähän myös dekkaria ja ihan vain katselin ihmisiä ja nautin tunnelmasta. Otin E:n katselemaan myös ympärilleen. Poika tuntui pitävän siitä kovasti. Haettuamme isosiskon kerhosta tulimme kotiin siivoilemaan. Nyt koti on puhdas ja viikonloppu voi alkaa. Mieskin tulee kohta töistä, eikä huomenna tarvitse herätä aikaisin. Yes, perjantai on niin pop!

E:n body Tutta, villahousut tätini kutomat <3

Bussilla mummolasta

Matkustin tällä viikolla bussilla lasten kanssa takaisin kotiin mummolasta. Aika moni on ihmetellyt, miten jaksan, viitsin tai uskallan matkustaa yksin kahden lapsen kanssa lähes toiselle puolelle Suomea. Minä taas olen ihmetellyt, mitä ihmeteltävää siinä on.  Olemme matkustaneet melko paljon jo ennen lapsia, joten samaa tyyliä olemme halunneet jatkaa myös lasten kanssa. Minä en millään suostu olemaan lähtemättä johonkin vain siksi, että pelkään matkustaa lasten kanssa. Tyttäreni I on näiden kolmen elinvuotensa aikana ollut kolme kertaa ulkomaanmatkalla etelän rantalomakohteissa, kerran laivaristeilyllä Tukholmassa, todella monta kertaa reissulla Suomen eri kaupungeissa ja lukuisia kertoja automatkoilla sukulaisten luona. Nautimme koko perhe matkailusta niin paljon, ettei lasten mukaan ottaminen ole tuntunut hankalalta. Erilaista matkustaminen lasten kanssa toki on, mutta niin nyt on koko elämä…

Tällä kertaa lähdimme matkaan illalla. Päätös on osoittautunut hyväksi jo useamman kerran, koska lapset nukkuvat silloin monta tuntia ja matka sujuu vähemmillä kitinöillä. Toinen oikein hyväksi kokemani vaihtoehto on ollut lähteä hyvin aikaisin aamulla, jopa noin kuuden aikaan. Meidän tapauksessamme matkustusajan on määrännyt käytettävän yhteyden suoruus ja yksinkertaisuus: niin ekstremeä en sentään halua harrastaa, että vaihtaisin linja-autoa tai junaa lasten ja tavaroiden kanssa kesken matkan! Nytkin meillä oli mukana bussin tavarasäiliöön menevät kaksi isoa kassia sekä matkarattaat. Sisälle bussiin otin poikani E:n kaukalossaan, repun, yhden matkan aikana tarvittavan kassin ja tietysti tyttäreni I:n. Vanhempani saattelivat meidät aivan bussin viereen ja mieheni tuli sitten perillä hakemaan, joten tavaroiden kantamisongelmaa ei ollut kummassakaan päässä.

Ongelmia voi lähinnä tulla siitä, että lapset eivät rauhoitu. Esikoiseni on aika energinen, joten jokaisella matkustuskerralla häntä on aluksi pitänyt vähän viihdyttää. Hyviä ajanvietteitä meillä ovat olleet kirjat ja jotkut pienet lelut. Bussin istuintaskujen aikatauluvihkoset tyttäreni on lukenut moneen kertaan! Joskus meillä on ollut mukana myös iPad, josta I on katsonut lastenohjelmia. Tällä kertaa sitä ei tarvittu ollenkaan.

Eväitä meillä on ollut joka kerta kassillinen! Olen valinnut tarkoituksella sellaisia jännittäviä herkkuja, joita ei yleensä kotona tarjoilla, kuten pillimehua, pieniä suklaapatukoita ja pieniä keksejä. Ensin on toki syöty jotain terveellisempää. Nyt kun matkustimme illalla, olimme jo syöneet päivän lämpimät ateriat mummolassa, joten bussissa pikkuneiti söi sämpylää, hedelmäpalasia ja pilttiä. Eväiden parissa menee hyvällä tuurilla helposti kaksikin tuntia. Kerrankin saa olla kiitollinen hitaasti syövästä lapsesta…

Tähän mennessä vauva on nukkunut lähes kaikki matkat, mutta toki olen syöttänyt myös häntä välillä. Imetys bussissa onnistuu oikein mainiosti – lähinnä on varmaan kyse omasta rohkeudesta tehdä se ylipäätään julkisella paikalla. Koska olen jo toista kertaa asialla, en juurikaan arastele imetystä missään tilanteessa, mutta en kuitenkaan aivan kamalan mielelläni ala availla paitaani, jos yleisöä on paljon. Bussissa imetys onnistuu kuitenkin hyvin, koska sen voi tehdä rauhassa omalla paikalla.

Yleensä eväiden syömisen jälkeen tyttäreni on alkanut nukkua. I:lle taiteilin tällä kertaa takistani lämpöisen pesän ja kallistin penkkiä niin paljon kuin oli mahdollista. Tyttö oli unessa hyvin nopeasti. Muutaman kerran hän heräsi itkemään pariksi minuutiksi, mutta rauhoittui heti, kun vähän tyynnyttelin ja juttelin. Tuo kovaan ääneen itkeminen on minusta pahinta matkustamisessa, koska stressaannun helposti siitä, että pelkään häiritseväni lapsineni muita matkustajia. Pahimmillaan I itki useamman tunnin lentokoneessa ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan, koska ei osannut rauhoittua nukkumaan sylissä. Silloin meinasi hikikarpalot nousta vanhempien otsalle, mutta sekin nykyisin lähinnä naurattaa, enkä todellakaan ole antanut sen estää uusia reissuja. Olen ajatellut, että tuskin kukaan suhteellisen vähäiseen itkun kuuntelemiseen kuolee ja perillä meistä viimeistään pääsee eroon. Kumpikaan lapsistani ei kylläkään ole huutanut aivan täydellisen suoraa huutoa, vaan lähinnä itkeskellyt melko vaimeasti väsymystään tai joskus nälkää.

Jonkin verran olen pidätellyt hengitystäni tänä syksynä, kun I on opetellut vessa-asioita, eikä vessakäynti bussissa ole kovin helppo juttu. Varsinkaan kun siellä ei ole pottaa. Tähän asti on mennyt sekin puoli hyvin, eikä mitään tarvetta pesuoperaatioihin ole onneksi ollut. Vauvakin on ymmärtänyt olla tekemättä isompaa hätäänsä matkan päällä. Joskus I:n ollessa vauva olen kyllä järjestänyt pyllynpesun lentokoneessakin ja hyvin sekin onnistui. Mielestäni lapsen kanssa selviää matkalla melko samoilla jutuilla kuin elämässä yleensä: ruokaa, viihdykettä, kuivitusta ja unta. Mitään isoa ongelmaa meille ei oikeastaan ole tullut vastaan. Ulkomaanmatkailusta pienten lasten kanssa voin joskus kertoa tarkemmin, koska siihen liittyy niin paljon muutakin kuin kohteesta toiseen siirtyminen, jota tämä kirjoitus lähinnä koski.

Juuri ennen saapumistamme määränpäähän I nukkui vielä ulkovaatteissaankin:

Lakki H&M, takki Benetton, housut Me&I, lapaset mummon kutomat alpakkalapaset

Miten teidän reissunne ovat sujuneet eri kulkuvälineissä?