Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

MOAR


Viime syksynä tutustuimme uuteen suomalaiseen vaatemerkkiin, MOARiin. MOAR on pohjoissuomalainen vaateyritys, joka tällä hetkellä sivujensa mukaan ”pitää majaansa Oulussa”. MOAR ”yhdistää lämpimät värit sekä rajattoman mielikuvituksen eikä tyydy tavalliseen, vaan iskee katukuvaan jotain, joka erottuu edukseen”. (Lainattu yrityksen kotisivuilta www.moar.fi)
Kiinnostuimme MOARista aluksi siksi, että sen perustaneet nuoret miehet ovat kotoisin samalta paikkakunnalta kuin me. On mielettömän hienoa, että myös Lapista ponnistetaan maailmankartalle keksimällä jotain aivan omaa ja uudenlaista. Vaatesuunnittelu ei varsinaisesti ole kotiseutumme yleisimpiä elinkeinoja, joten pidän näitä nuoria yrittäjiä hyvin päämäärätietoisina ja sisukkaina. Vaikka viime vuosina Suomessa on saanut jalansijaa useampikin uusi vaatebrändi, on vielä hyvin tilaa ja tilausta uusillekin. Tiedän monia ihmisiä, jotka haluavat kannattaa pieniä merkkejä ja suosivat muutenkin kotimaisuutta ja harvinaisempaa suunnittelua.
Ensimmäinen mieheni hankkima tuote oli pandapipo. Se on ollut ahkerassa käytössä viime kuukaudet.



Syksyllä MOAR julkaisi myös TimanttiKarhu-malliston, josta varsinkin mieheni V pitää kovasti. Mallisto ”tuo Suomen luonnon tummempaa, karua ja vahvaa puolta esiin”. TimanttiKarhu-pipo ja lippis ovat myös olleet joulun jälkeen miehelläni usein päässä.




Mieheni mieleen on kovasti myös MOARin WALK THE PLANK -t-paita. Paita on numeroitu, koska se kuuluu rajoitettuun 30 kappaleen erään ja on valmistettu yhteistyössä LUDICROUS-merkin kanssa. Mieheni paita on numero 22. 





Joulun alla mieheni kaappiin kotiutui myös MOAR VARSITY JACKET. Takki on todella laadukasta työtä ja laadukkaista materiaaleista valmistettu. Keskiosa on 100 prosenttista villaa ja hihat aitoa nahkaa. Jännittäväksi takin tekee myös se, että sitä on valmistettu vain muutamia kappaleita eli kyse on todellisesta Limited Edition -tuotteesta.





Ilmeisesti tulossa on jotain myös lapsille, koska yrityksen sivuilla mainitaan lyhyesti Junior Panda -mallisto, joka ”antaa naperoille sitä kaivattua kultahammasta potkupukuun”. Sitä odottelemme innolla!
Kyllähän näistä toistaiseksi melko harvinaisista tuotteista tulee käyttäjällekin aivan erityinen olo. Ihan joka jampalla ei ole samanlaista pipoa tai takkia, ja se tekee merkistä vieläkin kiinnostavamman. Toki yrityksen kannalta merkki saisi vielä vähän laajentua, mutta olisi kuluttajalle kivaa, jos siitä ei aivan valtavirran merkki tulisi. Toivon MOARille todella valoisaa ja menestyksekästä tulevaisuutta! Suomalainen design elää nyt uutta kukoistuskauttaan, joten ajat voivat hyvinkin olla suosiolliset. Tähän mennessä MOAR on jo näyttänyt laadukkaat kyntensä, joten hyvältä vaikuttaa. Mainiota työtä, MOARin pojat!
Merkkiin voi tutustua lisää sivustolla www.moar.fi, jolta siis on lainattu kaikki sitaateissa olleet tekstit.
HUOM! Tämä postaus ei ole maksettu mainos vaan pelkästään kertomus omasta faniudestamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti