Bussilla mummolasta

Matkustin tällä viikolla bussilla lasten kanssa takaisin kotiin mummolasta. Aika moni on ihmetellyt, miten jaksan, viitsin tai uskallan matkustaa yksin kahden lapsen kanssa lähes toiselle puolelle Suomea. Minä taas olen ihmetellyt, mitä ihmeteltävää siinä on.  Olemme matkustaneet melko paljon jo ennen lapsia, joten samaa tyyliä olemme halunneet jatkaa myös lasten kanssa. Minä en millään suostu olemaan lähtemättä johonkin vain siksi, että pelkään matkustaa lasten kanssa. Tyttäreni I on näiden kolmen elinvuotensa aikana ollut kolme kertaa ulkomaanmatkalla etelän rantalomakohteissa, kerran laivaristeilyllä Tukholmassa, todella monta kertaa reissulla Suomen eri kaupungeissa ja lukuisia kertoja automatkoilla sukulaisten luona. Nautimme koko perhe matkailusta niin paljon, ettei lasten mukaan ottaminen ole tuntunut hankalalta. Erilaista matkustaminen lasten kanssa toki on, mutta niin nyt on koko elämä…

Tällä kertaa lähdimme matkaan illalla. Päätös on osoittautunut hyväksi jo useamman kerran, koska lapset nukkuvat silloin monta tuntia ja matka sujuu vähemmillä kitinöillä. Toinen oikein hyväksi kokemani vaihtoehto on ollut lähteä hyvin aikaisin aamulla, jopa noin kuuden aikaan. Meidän tapauksessamme matkustusajan on määrännyt käytettävän yhteyden suoruus ja yksinkertaisuus: niin ekstremeä en sentään halua harrastaa, että vaihtaisin linja-autoa tai junaa lasten ja tavaroiden kanssa kesken matkan! Nytkin meillä oli mukana bussin tavarasäiliöön menevät kaksi isoa kassia sekä matkarattaat. Sisälle bussiin otin poikani E:n kaukalossaan, repun, yhden matkan aikana tarvittavan kassin ja tietysti tyttäreni I:n. Vanhempani saattelivat meidät aivan bussin viereen ja mieheni tuli sitten perillä hakemaan, joten tavaroiden kantamisongelmaa ei ollut kummassakaan päässä.

Ongelmia voi lähinnä tulla siitä, että lapset eivät rauhoitu. Esikoiseni on aika energinen, joten jokaisella matkustuskerralla häntä on aluksi pitänyt vähän viihdyttää. Hyviä ajanvietteitä meillä ovat olleet kirjat ja jotkut pienet lelut. Bussin istuintaskujen aikatauluvihkoset tyttäreni on lukenut moneen kertaan! Joskus meillä on ollut mukana myös iPad, josta I on katsonut lastenohjelmia. Tällä kertaa sitä ei tarvittu ollenkaan.

Eväitä meillä on ollut joka kerta kassillinen! Olen valinnut tarkoituksella sellaisia jännittäviä herkkuja, joita ei yleensä kotona tarjoilla, kuten pillimehua, pieniä suklaapatukoita ja pieniä keksejä. Ensin on toki syöty jotain terveellisempää. Nyt kun matkustimme illalla, olimme jo syöneet päivän lämpimät ateriat mummolassa, joten bussissa pikkuneiti söi sämpylää, hedelmäpalasia ja pilttiä. Eväiden parissa menee hyvällä tuurilla helposti kaksikin tuntia. Kerrankin saa olla kiitollinen hitaasti syövästä lapsesta…

Tähän mennessä vauva on nukkunut lähes kaikki matkat, mutta toki olen syöttänyt myös häntä välillä. Imetys bussissa onnistuu oikein mainiosti – lähinnä on varmaan kyse omasta rohkeudesta tehdä se ylipäätään julkisella paikalla. Koska olen jo toista kertaa asialla, en juurikaan arastele imetystä missään tilanteessa, mutta en kuitenkaan aivan kamalan mielelläni ala availla paitaani, jos yleisöä on paljon. Bussissa imetys onnistuu kuitenkin hyvin, koska sen voi tehdä rauhassa omalla paikalla.

Yleensä eväiden syömisen jälkeen tyttäreni on alkanut nukkua. I:lle taiteilin tällä kertaa takistani lämpöisen pesän ja kallistin penkkiä niin paljon kuin oli mahdollista. Tyttö oli unessa hyvin nopeasti. Muutaman kerran hän heräsi itkemään pariksi minuutiksi, mutta rauhoittui heti, kun vähän tyynnyttelin ja juttelin. Tuo kovaan ääneen itkeminen on minusta pahinta matkustamisessa, koska stressaannun helposti siitä, että pelkään häiritseväni lapsineni muita matkustajia. Pahimmillaan I itki useamman tunnin lentokoneessa ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan, koska ei osannut rauhoittua nukkumaan sylissä. Silloin meinasi hikikarpalot nousta vanhempien otsalle, mutta sekin nykyisin lähinnä naurattaa, enkä todellakaan ole antanut sen estää uusia reissuja. Olen ajatellut, että tuskin kukaan suhteellisen vähäiseen itkun kuuntelemiseen kuolee ja perillä meistä viimeistään pääsee eroon. Kumpikaan lapsistani ei kylläkään ole huutanut aivan täydellisen suoraa huutoa, vaan lähinnä itkeskellyt melko vaimeasti väsymystään tai joskus nälkää.

Jonkin verran olen pidätellyt hengitystäni tänä syksynä, kun I on opetellut vessa-asioita, eikä vessakäynti bussissa ole kovin helppo juttu. Varsinkaan kun siellä ei ole pottaa. Tähän asti on mennyt sekin puoli hyvin, eikä mitään tarvetta pesuoperaatioihin ole onneksi ollut. Vauvakin on ymmärtänyt olla tekemättä isompaa hätäänsä matkan päällä. Joskus I:n ollessa vauva olen kyllä järjestänyt pyllynpesun lentokoneessakin ja hyvin sekin onnistui. Mielestäni lapsen kanssa selviää matkalla melko samoilla jutuilla kuin elämässä yleensä: ruokaa, viihdykettä, kuivitusta ja unta. Mitään isoa ongelmaa meille ei oikeastaan ole tullut vastaan. Ulkomaanmatkailusta pienten lasten kanssa voin joskus kertoa tarkemmin, koska siihen liittyy niin paljon muutakin kuin kohteesta toiseen siirtyminen, jota tämä kirjoitus lähinnä koski.

Juuri ennen saapumistamme määränpäähän I nukkui vielä ulkovaatteissaankin:

Lakki H&M, takki Benetton, housut Me&I, lapaset mummon kutomat alpakkalapaset

Miten teidän reissunne ovat sujuneet eri kulkuvälineissä?