Muuttuneita tyylejä: Liisa vuonna 2013

Ja vielä viimeinen osa tähän muuttuneita tyylejä -sarjaan.

Vuonna 2013 aloin jo oikeastaan näyttää samalta kuin tälläkin hetkellä. Kovin suuria muutoksia en siis ole aikoihin tehnyt. Johtuisikohan tämä aikuistumisesta? Jämähtämisestä? Vai pelkästään siitä, ettei nyt kotiäitinä ole aikaa eikä mielenkiintoa juuri miettiä omaa tyyliä tai panostaa ulkonäköön? Mene ja tiedä, mutta tällä hetkellä minua taas vähän kutkuttelisi tehdä jokin isompi muutos... Olen vuosien varrella tullut kuitenkin aremmaksi, enkä enää ryntää varaamaan aikaa heti, kun keksin jonkun uuden hiusjutun. 

Olen nyt usean vuoden odottamisen jälkeen päässyt hiusteni kanssa melkein luonnolliseen väriin. Takana on aika iso projekti! Monta mutkaa on ollut matkan varrella, kun lähes mustasta tukasta on tehty valkoista ja joskus myös toisinpäin. Olen varmaan joskus ollut kampaajien kauhuasiakas vaatimusteni kanssa. Nykyisinkin olen hyvin tarkka työn onnistumisesta: kun haluan hiuksiini raitoja, niiden täytyy olla juuri siellä, missä haluan niiden olevan tai äänestän jaloillani, enkä palaa saman kampaajan penkkiin enää koskaan. Believe me, aika monen kampaajan penkkiä olenkin kuluttanut!

Vuodesta 2013 minulla on ollut lähes luonnollisen väriset hiukset. Oman oikean värini seassa on hieman vaaleita raitoja. Tämä on siitä hyvä väri, ettei sitä tarvitse joka kuukausi olla kunnostamassa. Juurikasvua ei näy käytännössä ollenkaan, joten värjäämisväli voi olla todella pitkä. Kahden edellisen kampaajakeikkani välissä taisi hurahtaa kahdeksan kuukautta...

Vuoden 2013 alussa siis oltiin jo lähes nykyisen värisissä hiuksissa. Olen aina tykännyt laittaa etuhiuksia punomalla taakse. Liian pitkät otsahiukset häiritsevät minua, joten sellaiset melkein silmille valahtavat ja kauniisti laskeutuvat otsahiukset eivät ole minua varten, vaikka niin kovasti haluaisinkin. Aina silloin tällöin kokeilen leikata sellaiset ja kuitenkin ne alkavat vaivata minua jo muutaman päivän jälkeen.

Kevättalvella 2013 aloin usein pitää hiuksiani nutturalla. Pukeutumisessa aloin suosia hillittyjä värejä.

Elokuussa muutimme Jyväskylään ja olin viimeisilläni raskaana. Olo ei todellakaan ollut hehkeä, vaikka kuvissa aivan iloiselta vaikutankin.

 Syksyllä ihastuin pipoihin. Papu-pipo oli pakko saada!

Joulun kunniaksi laitoin pannankin, joka tietenkin sopi yhteen poikani puvun kanssa. Jouluna on aina kiva kokeilla jotain sellaista, mitä ei ehkä muuten tulisi kokeiltua.

Vuosi 2013 oli siis hiusmielessä aika tylsä vuosi. Nähtäväksi jää, tuleeko tänä vuonna enemmän muutoksia.