Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viikonloppu

Sunnuntai-ilta. Yksi viikon ihanimmista kohdista! Sunnuntait ovat nykyisin minulle rentoja koti-iltoja, jolloin on kiva olla vain ja nautiskella. Nyt äitiyslomalla ei edes tarvitse ajatella seuraavaa työviikkoa, vaan voi rauhassa löhöillä viikonlopun viimeisetkin minuutit. On kiva viettää aikaa perheen kanssa ja osallistua lapsen leikkeihin. Tänään I halusi leikkiä (jälleen) prinsessaa. Tarvittavat asusteet sujahtivat yöpuvun päälle oikein näppärästi.



Lauantaina pukeuduin muuten kaupungille uuteen kevättakkiin ja lenkkareihin. Lenkkarit olivat ostoksilla astellessa juuri niin kätevät ja mukavat, mitä olin kuvitellutkin! Ulkonäköönkin alan vähitellen tottua, vaikka ensin farkut ja lenkkarit -yhdistelmä tuntui tosi rajulta.




Tänään meillä oli kylässä ystäväperhe, joten leivoin Bannoffee-kakkua. Nam! Pikkuneidille maistui myös. Hän halusi nauttia vielä lisäpalasen vieraiden lähdettyä, ja se piti saada syödä pikkuveljelle säädetyssä syöttötuolissa.




Koiratkin ottivat rennosti!



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Pitikin heti googlata tuo kakun nimi, en ole ikinä ennen kuullutkaan, ja kappas, löytyikin hyvä ohje ja heti meni kokeiluun. Ihan parasta, lasten ehdoton uusi suosikki tuli tästä! :) Tulipas aivan hymy huulille tuosta teidän tytöstä, kun piti pikkuveljen syöttötuoliin päästä syömään, heh, ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, joko ehdit tehdä sen? :) Nopeaa toimintaa! :) Meillä tämä kakku on ollut suosikki (sekä lasten että aikuisten) jo vuosia. On vähän turhankin hyvää, kun meinaa tulla kilpailu, kuka saa viimeiset palat! Ja joo, olihan se aika hauskaa, että kolmevuotias aivan välttämättä halusi mennä tuoliin. Ei ole välittänyt siitä enää aikoihin, mutta kun tänään asensin nuo turvakaaret takaisin paikoilleen ja sanoin tuolin olevan nyt pikkuveljelle sopiva, alkoi kummasti kiinnostaa myös siskoa... :D

      Poista
  2. Ihana takki! Mistä se on? Olen yrittänyt metsästää mustaa kevättakkia, mutta turhaan.
    -Anna puistosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oi, unohdin laittaa postaukseen, että takki on Vero Modasta. Käypäs kurkkaamassa, vieläkö löytyisi! Forumin liikkeestä ostin. ;) Perjantaina oli vielä pari jäljellä. :) Minustakin malli oli ihana, ja takki oli vieläpä edullinen. En ole vuosiin löytänyt yhtä kivaa välikausitakkia itselleni. :)

      Poista