Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pari asua viikolta

Meillä on ollut ihana viikonloppu. Ystäväni oli poikansa kanssa meillä yökylässä ja mukavaa oli! Tänään me sitten puolestamme kylästelimme koko perheellä ystäväperheen luona ja nautimme valmiin ruokapöydän antimista. I:llä on siis riittänyt lapsiseuraa ja meillä vanhemmilla on ollut myös kaverikivaa. Jee! Voisiko juuri enempää toivoakaan kuin herkuttelua, lasten riemua ja aikuisten vähintään puolihenkeviä keskusteluita?

Sunnuntai-iltapäivän tunnelma on meillä rauhallinen. Molemmat lapset väsähtivät ja ovat nyt nukkumassa. Leikkiminen vaati siis veronsa, vaikka I onkin vähitellen ollut jo jättämässä päiväunia pois. 

Kuvasaldoa ei juuri tallentunut viikonlopulta ainakaan tänne laitettavaksi, joten laitan muutaman kuvan I:n tämän viikon asuista.

Punainen pupuneule H&M, legginssit Next


Velourmekko ja legginssit Polarn O. Pyret


1 kommentti:

  1. Nyt tuli ikävä I:tä. Onneksi tulette taas kohta tänne! <3

    VastaaPoista