Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Lauantaikävelyllä vauvamessuilla

Lähdimme eilen lauantaikävelylle kauniin aurinkoiseen ja lämpimään kevätsäähän. 


I:n takki Ticket to Heaven, huivi H&M, pipo Pikku-Mirkku, aurinkolasit Moomin

Jyväskylän Paviljongissa oli vauvamessut (ja on myös tänään), joten suuntasimme ensin sinne. Oli ihanaa pukeutua kevätvaatteisiin! Kaivoin nahkatakin ja ohuemmat saappaat varastosta. 

Nahkatakki Onewayltä, paita Vila, raitahuivi Glitter, pitsihuivi Pieces, farkut Dr. Denim, saappat Vagabond, laukku Marimekko



Messuvieraat saivat paperikassit, joissa oli paljon lapsiaiheisia esitteitä ja mainoksia sekä Avent-tutti ja Valion vellipurkki.


Ostin Maitotyttö-merkkisiä kestoliivinsuojia. Olen nykyisin suosinut kestosuojia, koska en yksinkertaisesti muista ostaa kaupasta kertakäyttöisiä. Ne myös tuntuvat jotenkin paksuilta. Kestosuojat ovat toki myös ekologisia, joten olen halunnutkin totutella käyttämään pelkästään niitä. Joskus matkalla kertakäyttöiset ovat kätevämpiä, mutta kotona suojat pyörivät koneessa siinä missä muukin pyykki. Suojia täytyy kylläkin olla aika monet, jotta ne eivät lopu kesken, jos pyykkiä ei pese ihan joka päivä.


I kokeili ajaa Strider-potkupyörällä.


Paloauton kyydissä oli hauskaa!




4 kommenttia:

  1. Te olette kyllä niin tyylikäs perhe että! :) Ihanan kotoisa blogi sinulla!

    VastaaPoista
  2. Me ei muistettu koko messuja, vaikka isokin meillä on vapaalla ollut. Kivaa, että täälläkin tapahtuu välillä jotain! Ja yhdyn edellisen kommentoijan sanoihin, olette niin style perhe että! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Paula, niin olette tekin! ;) Messuille varmaan ehtii toisenakin vuonna, jos ne vain järjestetään. :)

      Poista