Fjällräven Kånken

Tänään pieni kerholaisemme halusi välttämättä saada reppunsa selkään kerhon jälkeen, vaikka matkaa ovelta rattaille ei ollut kuin muutamia metrejä. Sisällä annoin lapsen laittaa repun selkäänsä, mutta olin vakaissa aikeissa laittaa ulkona lapsen rattaisiin (vaikka väkisin). Sitten ajattelin, että tyttönen saa vähän aikaa kävellä, jos haluaa. Ja hän tietysti halusi. Pakkanen oli melko kova, joten houkuttelin hänet kärryihin vähän matkan päässä, jotta pääsisimme rivakammin eteenpäin. Sitä ennen kuitenkin tallustelimme rauhassa. Pikkuneiti kommentoi kaikkea näkemäänsä,  ja minä vastailin. R-kioskin ikkunat aiheuttivat hämmästystä, samoin katolisen kirkon seinän vieressä ollut kaivonrengas (tai sellaiseksi sen tulkitsin). Autoja oli paljon kadun varrella, ja niitä katseltiin myös.

Olen viime aikoina tajunnut, että lapsen silmissä jokainen kadunkolokin on mahdollisuus seikkailuun. Meidän aikuistenkin tulisi joskus tarkastella omaa asuinympäristöämme lapsen silmin: voisimme nähdä vaikka mitä! Useinhan tulee vain tylsästi ja huumorintajuttomasti tarvottua eteenpäin ilman sen kummempia vilkuiluja.

Kaikelle en tosin aina ole löytänyt selitystä. Pikkuneiti nimittäin on muun muassa kysynyt, miksi työmiehet kaivavat kuoppaa, mistä koululaiset ovat ostaneet keltaiset liivinsä, mitä prinsessat syövät, onko pikkuveli suomalainen ja miksi yhden kerrostalon päälle on viritetty muovipussi. Onneksi viimeisen hän osasi selittää itse: ”Siksi että talo kasvaisi nätiksi taloksi!” Kyllä, siitähän julkisivuremontissa juuri on kyse.

Pakkaspäivän maisema oli kaunis.

Ostimme viime keväänä sekä tyttärelle että minulle Fjällräven Kånken -reput. Todella kätevät kaupunkikassit! Elämässäni ei tällä hetkellä juuri ole tilaisuuksia kantaa kauniita nahkaisia käsilaukkuja. Se tuntuu välillä vähän haikealta, mutta onneksi tiedän sen olevan väliaikaista. Nyt luotettavin laukku on reppu. Reppu imee aivan mielettömästi tavaraa, ja sitä voi kantaa selässä, jos vaunujen tavarakori täyttyy. 

En nyt toisen lapsen kanssa ole kokenut enää perinteistä hoitolaukkua kovin käteväksi, koska sen hihna ei yllä sisarusrattaiden aisan ympäri. Reppu on osoittautunut hyväksi, koska se todella vetää sisäänsä vaipat, harsot, pyllypyyhkeen, vaihtovaatteet, rasvaa, tutteja, äidin lompakon, puhelimen, avaimet, pienen peilin, särkylääkettä, purkkaa, muutamia meikkejä ja jotain pientä sälää. Toisen lapsen myötä olen kyllä huomannut, että kannan mukanani paljon vähemmän tavaraa kuin ensimmäisen lapsen kohdalla. Silloin varauduin maailmanloppuun tai vähintään johonkin globaaliin katastrofiin. Siperia on myöhemmin opettanut, ettei esimerkiksi tarvitse olla viittä eri potkupukua tai puolta paketillista vaippoja mukana. Reppua täytyy päivittää aika usein lähtiessä, mutta pääasiassa se on aina valmiudessa eteisessä.   

Mini Kånkeniin olen pakannut I:n kerhotavarat: vaihtovaatteet, nenäliinoja ja kerhotossut. I on repustaan aivan innoissaan vieläkin, vaikka se on ollut jo kohta vuoden käytössä. Pienestä se naisellinen laukunkaipuu näköjään lähtee!

Kun pääsimme kotiin, siivoilimme vähän. Isän tultua kotiin söimme voileipägrillileipiä ja halloumi-salaattia.