Minä rakastan suomen kieltä. Olen aina rakastanut. Jo
peruskoulussa halusin siitä ammatin, mutta se tuntui vain luvattoman
mielenkiintoiselta harrastukselta. En antanut mielihalulleni valtaa, vaan
opiskelin ensin tekniikkaa pari vuotta, kunnes tajusin, että kielen parissa
haluan tehdä työni. En ole katunut valintaani koskaan. Rakastan sitä työtä,
johon olen kouluttautunut.
Otan puheeksi tämän asian heti alkuunsa, koska tiedän
joidenkin lukijoiden ehkä tunnistavan minut ammattini kautta ja kiinnittävän
huomiota mahdollisiin kielivirheisiin. Blogissani haluan kuitenkin elää eri
tavalla kuin opetan! Aion antaa ajatusten virrata ja sanojen tulla kerrankin
ilman kirjoitusasun tarkistuksia. Kyse on kuitenkin ilmiöstä, josta olen oppilaillenikin
kertonut usein heidän kysyessään kielioppiasioiden tärkeydestä. Kielen sääntöjä
saa rikkoa vain taitava kirjoittaja, joka tietää rikkoessaan rikkovansa niitä.
Silloin voidaan ajatella, että on kyse tekstiin sopivasta tyylittelystä.
On hyvin harmillista, että kielenvastaisuuksia ilmenee
nykyisin monissa yhteyksissä. Suomen kieli on kuitenkin elävä kieli, joka
kestää satunnaiset kömmähdykset. Kieli elää ja kehittyy käyttäjien mukana. Jos
jokin sääntö toistuvasti ja lähes aina rikotaan, voidaan se lopulta
mahdollisesti muuttaa. Kenenkään yksittäisen kielenkäyttäjän myötä se tuskin
kuitenkaan tapahtuu. Nauttikaamme kauniista kielestämme, joka ei ole maailman
mittakaavassa pieni kieli alkuunkaan, vaikka niin joskus kuulee puhuttavan.
Blogissani minä aion siis nauttia kielestä. Aion tehdä
tyylikokeiluja ja päästää sanojen aarreaittani oven aukeamaan. Älkää siis,
hyvät lukijani, tuomitko minua virheitteni tähden. Älkää syynätkö punakynällä
ja ajatelko, että nyt tuli moka. Paha.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti