Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kotimme, osa 4: Keittiö


Keittiö on kodin sydän. Siellä ainakin valmistellaan monet parhaat hetket.

Meidän keittiömme on pieni ja kompakti. Edellisessä keittiössäni oli yli puolet enemmän kaappeja, joten paljon astioita lähti kiertoon ennen muuttoa. Karsiminen oli sinänsä hankalaa, koska monet astioista oli saatu lahjaksi. Lisäksi todella monet astiat ovat suurikokoisia, mutta niitä tarvitaan vain harvoin. Osan päätin lahjoittaa tai myydä eteenpäin, osan pakkasin vanhempieni varastoon odottamaan tulevia vuosia ja keittiöitä.


Asuntoja katsellessamme kiinnitimme etenkin huomiota siihen, että keittiössä olisi erilliset jääkaappi ja pakastin. Lapsiperhe tarvitsee ison jääkaapin, ja pakastin on välttämätön. Kaikissa vuokra-asunnoissa pakastinta ei ollut, enkä todellakaan halunnut ottaa arkkumallista pakastinta olohuoneen nurkkaan hurisemaan. Onneksi löysimme aivan uuden asunnon, jossa tällaiset asiat oli otettu huomioon. Keittiössämme on siis erillinen korkea jääkaappi ja samankokoinen pakastinkaappi.

Työtasoja ei ole kovin paljon, mikä on vähän hankala juttu. Kahvinkeitin löysi paikkansa helposti, mutta toiselle tasolle jouduimme sovittamaan leivänpaahtimen, hedelmävadin, kaksi veitsitelinettä, vedenkeittimen ja tehosekoittimen. Aika hyvin alle metrin pituiselta tasolta! Onneksi mikro on meillä nurkkamallia ja vie vain vähän tilaa astianpesukoneen päällä olevalta tasolta. Astianpesukone oli meille myös välttämättömyys, ja asunnossamme se oli valmiina.

Muuton yhteydessä luovuimme kaksi metriä pitkästä ruokapöydästämme. Vaihdoimme sen pienempään siskoni perheen kanssa. Nykyinen pöytäkin on kuuden hengen pöytä, mutta sen tuolit olivat niin pieniä, että päätimme sijoittaa pöydän ääreen vain neljä tuolia, joista yksikään ei varsinaisesti kuulu pöytään. Ostimme Ikeasta kaksi muovista tuolia, mustan ja punaisen. Toiselle puolelle pöytää päätyivät kirpparilta löytämäni Bonanza-tuolit, jotka isäni maalasi valkoisiksi. Vanhan pöytämme mukana siskoni luo muutti myös siihen ostettu Marimekon Päiväkirja -vahakangas, joten uudelle pöydälle hankimme Marimekon Tuuli-vahakankaan. Se on hieman haasteellinen lapsiperheessä, mutta niin kaunis, että se oli saatava! Pöydän päässä on Stokken Tripp Trapp -syöttötuoli, jota I käyttää edelleen satunnaisesti. Tuoli pitäisi kyllä säätää jo isommalle lapselle sopivaksi, mutta sitä ei vain ole tullut vielä tehtyä.





Vaikka keittiö on aika pieni, se toimii varsin hyvin. Laskutilaa kaipaisin enemmän, ja kaapit pursuavat tavaraa, mutta aina ei voi voittaa. Vuokra-asunnoksi keittiö on kuitenkin todella tyylikäs valkoisten kaappien ja laattojen ansiosta. Materiaalit ovat laadukkaita, ja kaikki on suunniteltu huolella. Talomme ei ole suunniteltu vuokra-asuntokäyttöön vaan omistusasuntotaloksi, minkä luulen osaltaan vaikuttaneen ainakin materiaaleihin.


1 kommentti: