Kotimme, osa 2: lastenhuoneen arkea ja joskus juhlaa

Tämä tapahtui tänään aamupäivällä, kun valmistelin vauvaa ulos nukkumaan. Pikkuneiti touhusi huoneessaan, ja kuvittelin hänen leikkivän jotain tavanomaista leikkiään. Olin karmean väärässä. Pikkuneiti olikin muuttunut suurtuholaiseksi. Tämä näky kohtasi minua, kun menin viattomasti huoneeseen viemään puhtaita pyykkejä.

Miksei sinne laatikon pohjalle voi koskaan jäädä edes yhtä tavaraa? Edes jotain? Kaikki pitää aina tyhjentää niin perusteellisesti… Tietystikään minkään laatikon tavarat eivät voineet olla edes samassa läjässä, vaan kaikki oli ympäriinsä. Jos harrastaisin kiroilua, nyt olisin sen tehnyt. Otti niin päähän! Miten voi olla, että itse en todellakaan ehdi joka paikkaan yhtä aikaa, mutta kaksivuotias ehtii???

Ironista kyllä, koko komeudessa melkein päällimmäisenä oli tämä opus (Leikki-ikäisen hoito-opas, tullut Vauva-lehden kylkiäisenä)! 

Siinäkään ei kuitenkaan ollut ohjeita, miten tällaiseen tulisi suhtautua. Kuinka paljon lasta saa torua? Saako korottaa ääntä, kun tekisi mieli huutaa, että tämä on VÄÄRIN, VÄÄRIN, VÄÄRIN? Ja että näin EI KERTA KAIKKIAAN TEHDÄ? Ennen muuta opas saisi kyllä neuvoa vanhempia siinä, mistä löytää aina voimat korjata tällaisia turhia sotkuja. Tekisi toisinaan mieli itkeä ja potkia lattialla ja karjua: ”Tämä on niin epäreilua, että MINÄ joudun tämän korjaamaan, kun en ole mitään sotkenut!” Miten olla suuttumatta (ainakaan kovin pahasti)? Nyt tietysti joku viisas voisi kysyä, että mikset laittanut lasta siivoamaan. Noh, tiedän kokemuksesta, että silloin ainakaan ne tavarat eivät mene oikeisiin laatikoihin ja se taas aiheuttaa sen, että jonain aamuna en kiireessä löydä tavaroita, jos ne eivät ole paikallaan ja se taas aiheuttaa sen, että minun ärsytyskäyräni nousee lähtöhetkellä aivan turhaan. Siivoamalla itse vältän siis johonkin toiseen tilanteeseen väistämättä syntyvää hankaluutta. Toki kasvatuksen ja näön vuoksi komensin lastakin auttamaan ja poimimaan tavaroita. Paras tapa välttää tulevaisuuden uusi konflikti oli hoitaa homma etupäässä itse, mutta voi pojat, etten olisi millään halunnut.

Yritin kuitenkin selvitä. Laskin päässäni kymmeneen ja vähän ehkä puhisin. Tyttö katseli minua suurilla silmillään ja kysyi: ”Ootko sää, äiti, nyt tuhma äiti vai kiltti äiti?” Vastasin rauhallisesti, että olen kyllä kiltti äiti, mutta nyt äitiä aika lailla harmittaa ja äiti on kyllä aika vihainen. Tyttö pyysi kauniisti anteeksi, mutta lisäsi lapsen innolla: ”Äiti sää voit nyt alkaa siivoamaan tätä!”

Ja minähän siivosin. Pinosin piirustuspapereita, lätkin palapelin palasia laatikkoon, sujautin kyniä penaaliin. Tungin puoliväkisin sukkahousut yhteen laatikkoon ja yöpuvut toiseen. Yhteen laatikkoon menivät hameet ja shortsit. Viimeiseen laatikkoon heittelin pikkuhousuja. Sitten jäljellä olivat enää sukat. Voi hyvänen aika – melkein kaikki parit oli purettu! Paljon kyllä jaksoin, mutta sukkien parittamista en. Sulloin ne laatikkoon. Löytäköön parinsa joskus sitten, kun niitä tarvitaan.

Päätin sitten samaan hengenvetoon pedata myös sängyn ja laittaa loputkin lelut paikoilleen. Syöksyin hakemaan kameran, jotta ehdin ottaa kauniit kuvat sisustuksesta ennen kuin jotain tapahtuu taas. Tässä ne tulevat: lastenhuoneen juhla! Tällaiselta meillä näyttää siis leikkien välillä eli noin pari kertaa päivässä ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Minulla on pakkomielle järjestää huone aina iltaisin. Ei sotkussa kukaan voi nukkua.

Lastenhuoneen verho Marimekko - Lumimarja

Päätin häärätä sitten myös vähän muuallakin asunnossa. Sain äkkiä paljon aikaa, kun intoa riitti. Tytärkin imuroi perässä omalla leikki-imurillaan. Kun siivousrumba oli ohitse, istahdimme tyttären kanssa sylikkäin sohvalle katsomaan lastenohjelmia. Kohta kolmevuotias halusi leikkiä ”pikkuleijonavauvaa” eli olla vauvana äidin sylissä. Ja äiti halusi pitää kunnolla sylissä, kun pikkuveli oli ulkona nukkumassa, kotityöt tehty ja isi töissä. Oli tärkeää olla vain. Oli tärkeää kuunnella lapsen juttuja ja jutella takaisin. Oli tärkeää silitellä ja halitella. Oli tärkeää pysähtyä ja olla todella läsnä.