Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Ystäviä ihanaisia


Kävimme I:n ja E:n kanssa kyläilemässä ystäväni luona. Meillä on jo lähes kolmen vuoden ajan ollut niin sanottu mammakerho muutamien äitien kesken. Idean tällaisesta kerhosta keksi aikoinaan yksi meistä ja kokoonnuimmekin muistaakseni ensimmäisen kerran hänen kotonaan. Tunsimme aluksi toisemme sitä kautta, että suurin osa meistä on käynyt aikanaan samaa lukiota ja olemme syntyneet samana vuonna. Osa on ollut hyviä ystäviä keskenään jo kouluaikana, mutta osan kanssa olemme tutustuneet kunnolla vasta nyt kerhomme myötä. Meitä on ollut mukana vaihtelevasti vähän alle kymmenen äitiä ja varmaan kaksi kertaa niin paljon lapsia. Yleensä kokoontumisia on ollut kerran viikossa tai hieman harvemmin. Jokainen on vuorollaan toiminut emäntänä, ja joskus kesäisin olemme kerääntyneet leikkipuistoon.

Vanhimmat lapsista ovat kouluiän kynnyksellä ja nuorimmainen taitaa tällä hetkellä olla minun nelikuinen poikani. Uusia vauvoja on syntynyt kerhomme aikana jo monta, ja yleensä aina joku jäsenistä on raskaana. Uusia äitejäkin on tullut mukaan matkan varrella, kun tuttuja tyttöjä on saanut vauvoja. Itse en ole viime kesän jälkeen päässyt osallistumaan kovin usein muuttomme takia, mutta laskujeni mukaan olen ollut aika lailla kerran kuussa mukana eli oikeastaan aina, kun olemme vierailleet kotipaikkakunnallani. Kerhomme on minulle todella tärkeä, ja olenkin ikävöinyt ystäviäni kovasti, kun olen kaukana.

Olemme näiden toisten äitien kanssa jakaneet kuulumisten lisäksi paljon asioita. Lasten kehityksestä olemme jutelleet lähes joka kerta. Koska meillä on melko eri-ikäisiä lapsia, löytyy tietoa ja kokemusta melkein mihin tahansa kysymykseen. Olemme jakaneet kokemuksiamme lasten tarvikkeista, vaatteista, kehitysaskelista, unirytmeistä, syömisistä, harrastuksista ja sairasteluista. Olemme pohtineet ajankohtaisia ilmiöitä, arjen sattumuksia ja parisuhdekuvioita. Olemme käyneet läpi omakotitalojen rakennusasioita sekä työelämän ja perhe-elämän yhdistämistä koskevia seikkoja. Olemme jakaneet niin paljon iloja ja suruja, etten välillä voi uskoa, että olemme muodostaneet porukan vasta muutamia vuosia. Olemme päässeet hyvin nopeasti sellaiselle luottamuksen tasolle, jollainen useimmiten saavutetaan vasta todella pitkän ajan jälkeen. Luulen, että meillä kaikilla on ollut tarve keskustella asioista muiden kanssa ja saada sitä kuuluisaa vertaistukea. Lapset ovat saaneet samalla leikkiä yhdessä. Vaikka toisinaan melutaso on noussut korkealle ja kokoontumispaikka on ollut leluista sekaisin, kaikilla on ollut mukavaa. Useamman kerran olemme käyneet ulkona syömässä vain äitien kesken. Nämä kerrat ovat olleet hykerryttävän hauskoja tarinatuokioita hyvän ruuan parissa ja samalla ihania irtiottoja tavallisesta lapsiperhearjesta.

Jos olen ymmärtänyt kerhomme ydinajatuksia väärin, niin oikaiskaa ihmeessä, kerholaiset! Kaunis kiitos teille kuluneista vuosista, seurasta ja ajatuksista. Toivon niitä lisää vielä monia. Olette minulle tärkeitä ja olen iloinen, että olen saanut tutustua teihin, arvon naiset. Lapset ovat tänä aikana kasvaneet kovasti, mutta niin olemme me äiditkin. On ollut upeaa huomata, kuinka moneen me äidit taivumme ja kuinka mahtavia äitejä löytyy aivan omasta tuttavapiiristä. Ennen kaikkea olette myös hienoja ystäviä. <3

Lähdössä kylään. E:n haalari Nosh Organics, I:n leggarit H&M ja tunika Baby GAP.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti