Päivän asut

Kotiäitinä sitä on aikaa, ainakin yleensä. Aikaa on välillä niin paljon, että ehtii oikein hyvinkin miettiä esimerkiksi lapsille asut kerhoon. Tämä täytyy tosin tehdä jo illalla, koska aamuisin sitä aikaa ei todellakaan ole. Sehän siinä välillä onkin kummallista, että aikaa on kyllä paljon, mutta esimerkiksi lähtöhetkillä sitä on liian vähän. Miten ihmeessä aikaa saisi siirrettyä oikeisiin kohtiin?

Yleensä kaikki lapsiperheiden aktiviteetit alkavat kamalan aikaisin, yhdeksältä tai kymmeneltä viimeistään. Aamu-unisille lapsilleni tämä on hieman hankalaa, koska saattaisimme hyvin nukkua ainakin puoli yhdeksään tai yhdeksään.

Tänä aamuna heräsin jo hyvissä ajoin. Menin rauhassa suihkuun ja laitoin itseni lähes lähtövalmiiksi. Kiehautin kahvit ja valmistin smoothiet itselleni ja miehelleni (tai marjapöperöt, kuten I sanoo). Laitoin myös I:n aamiaisen valmiiksi juuri, kun tyttö tulla tupsahti keittiöön. Söimme melko rivakkaan tahtiin, jotta ehtisimme kerhoon. Aikataulun täytyy tikittää päässä koko ajan, muuten lähteminen ei onnistu.

Lasten asut olin valinnut jo illalla, koska aamuisin kaikki kamat katoavat jonnekin ja kaikki, mikä voi mennä hukkaan, on varmasti hukassa. Näitä aamupaniikkeja pyrin välttämään hyvillä iltavalmisteluilla. Laitan esimerkiksi vaatteet tuolin nojalle ja pakkaan repun valmiiksi.

I pukeutui tänään Polarn O. Pyretin sirkusmalliston paitaan ja Me&I:n mustiin pandahaaremihousuihin. Tämäntyyppiset vaatteet ovat käytännölliset kerhossa, koska niissä lapsi voi leikkiä mukavasti. WC-käynnit onnistuvat myös itsenäisesti, koska ei ole hankalia nappeja tai liian pitkiä helmoja. Vaikka I kokonsa puolesta voisi käyttää vielä bodeja, tuntuvat ne jo vähän vauvamaisilta ja niitä on vaikea lapsen itse aukoa ja laittaa kiinni.

E taas pukeutui Polarn O. Pyretin maatuska-aiheisiin housuihin ja saman merkin tummansiniseen neuletakkiin. Alla olivat body ja sukkahousut. Koska kerhotila on joskus hieman vetoisa, täytyy vauvalla olla kaksi kerrosta vaatteita ja jaloissa villasukat. Kovasti potkivan vauvan päällä pysyvät minusta paremmin sukkahousut kuin vaikkapa puolipotkarit. Aluksi sukkiksien pukeminen pojalle tuntui vähän hassulta, mutta olen löytänyt monet todella poikamaiset (ja mitä ilmeisimmin pojille tarkoitetut) sukkahousut. Nytkin E:llä oli tummansiniset autosukkikset.

Itse laitoin eka kertaa jalkaan joululahjaksi saamani äitini kutomat punaiset villasukat, Gina Tricotin lämpölegginssit ja Marimekon Koppa-paidan, jonka sain joulun alla syntymäpäivälahjaksi. Sen värimaailma ja graafisuus ovat kovasti mieleeni.

Yleensä tässä käy juuri näin, että jonkun on oltava ulkovaatteissa ennen muita… On pakko tehdä ratkaisu, kenet pukee ensimmäisenä ja tänään se oli I, kuten tavallista. Seuraavaksi puin vauvan melkein valmiiksi ja laitoin vaunuihin haalari auki. Sitten puin itseni ja pakkasin loput tavarat reppuun. Tässä vaiheessa vauva kiemurtelee tavallisesti vaunuissa pyydystääkseen tutin suuhunsa ja I kyselee lakkaamatta, joko mennään. Koirat pyörivät jaloissa pienessä eteisessä, ja isän kengät ovat kärryjen renkaiden tiellä. Yritän työntää kärryjä parempaan kulmaan, jotta mahtuisin menemään niiden vierestä, mutta jarru on tietysti päällä. Hikikarpalot ovat useimmiten otsallani, kun vedän oman takkini vetoketjua kiinni.

Loppuhuipennus ennen lähtöä on vielä saada viimeiset jutut kuntoon. Vauvan haalari ja lämpöpussi kiinni, peitteet eteen ja I myös kärryihin jalkapeitteen alle. Reppu selkään itselle, pipo päähän, hanskat käteen, vilkaisu kahvinkeittimen virtanappulaan ja hellan levyihin, valojen sammutus ja ovesta ulos. Huh, me selvittiin taas!