Meillä vietellään kotipäivää sisällä. I on melko nuhainen, ja
lämpöäkin on vähän. Emme tänään lähde edes puistoon, jotta flunssa menisi
nopeasti ohi.
Onneksi I hyväksyi aivan hyvin, että tänään ollaan sisällä.
Aamulla hän kyllä kyseli, lähdetäänkö kerhoon tai puistoon, mutta selitin asian
ja tyttö ainakin nyökkäili ymmärtäväisesti. Hän halusi alkaa katsoa nykyistä
lemppariohjelmaansa, Unelmatarhaa, omassa huoneessaan. Hänellä on TV ja
dvd-soitin huoneessaan, koska pienempi TV vapautui meiltä vanhemmilta käytöstä
kesällä. Aikaisemmassa kodissamme se oli yläkerran aulassa, mutta nyt piti
päättää sille uusi paikka, eikä ollut juuri vaihtoehtoja.
En ihan kamalasti suosi alle kolmevuotiaan ohjelmien
katselua, joten tuskin olisimme ainakaan ostaneet lapselle omaa telkkaria
vielä. Muutamia ohjelmia I katselee säännöllisen epäsäännöllisesti, enkä kanna
siitä taakkaa itselläni, koska kuitenkin hän myös ulkoilee, käy kerhoissa,
piirtää ja jopa askartelee, leikkii itse ja muiden kanssa ja istuu sylissä
kuuntelemassa satuja. Tuskin satunnainen
ohjelmien katselu häntä pilaa, mutta tarkastan kuitenkin, etteivät ohjelmat ole
liian pelottavia. Eilen Pikkukakkosessa oli jokin kanajuttu, joka pelotti I:tä.
Pari kertaa hän onkin puhunut nähneensä pahaa unta jostain linnusta tai
kanasta. Voisikohan tämä liittyä Angry Birdseihin? Niiden tuimat ilmeet ehkä
ovat vielä liikaa tyttärelleni.
Pahojen unien näkemiseen meillä on auttanut yövalo, jonka
ostin Ikeasta. Toinen samanlainen on ollut jo vuosia meillä makuuhuoneessa yöimetystä varten. Se ei ole liian kirkas, ja I tykkää itsekin laittaa lamppuaan päälle,
koska se syttyy puristamalla. Lapsen huone ei tosin ilman yövaloakaan ole aivan
pimeä yöllä, koska katulamput paistavat jonkin verran sisälle.
Tein I:lle myös leffaeväät. Neiti oli aivan haltioissaan,
kun sai syödä omalla sängyllä ja olla retkellä! Pyrin tavallisesti siihen, että
ruoka syödään pöydässä ja että kesken ruokailun ei lähdetä minnekään. Melko
hyvin tämä jo onnistuu, mutta työtä on pitänyt tehdä sen eteen.
I:n ohjelmasuosikkeja Unelmatarhan lisäksi ovat Kaapo ja
Kikin lähettipalvelu. Viime talvena Puuha-Pete oli kova sana. Televisio
vaikuttaa melko vahvasti tuon ikäisen mieleen, ja usein ohjelmissa lausutut
vuorosanat jäävät päälle. Eilen kuulin I:n sanovan: ”Hei, minä olen Pekka ja
minä soitan kitaraa. Minä olen Juniorin Pekka. Moi moi!” En itsekään tiedä,
onko Juniorin miesjuontaja nimeltään Pekka, mutta tytär tuntui tietävän.
Joitakin tapoja televisiosta näyttää tulevan myös. Eräänä päivänä I hyppi
sängyssä ja minä kielsin. I vastasi: ”Saan minä hyppiä, kun Annika ja Tommika
saa kans hyppiä.” Oli nähtävästi katsottu Peppiä… (Huom! Tuo Tommika ei ollut
kirjoitusvirheeni, vaan I tosiaan sanoi niin!)
Kaiken kaikkiaan uskon, että televisio on oikein hyödynnettynä harmitonta ja mukavaa ajanvietettä myös lapsille. Tärkeintä lapsen elämässä on kuitenkin vanhempien rakkaus ja turvallisuus, eikä satunnainen ohjelmien katselu mielestäni vaikuta siihen juurikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti