Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Kotipäivä ja telkkaria


Meillä vietellään kotipäivää sisällä. I on melko nuhainen, ja lämpöäkin on vähän. Emme tänään lähde edes puistoon, jotta flunssa menisi nopeasti ohi.

Onneksi I hyväksyi aivan hyvin, että tänään ollaan sisällä. Aamulla hän kyllä kyseli, lähdetäänkö kerhoon tai puistoon, mutta selitin asian ja tyttö ainakin nyökkäili ymmärtäväisesti. Hän halusi alkaa katsoa nykyistä lemppariohjelmaansa, Unelmatarhaa, omassa huoneessaan. Hänellä on TV ja dvd-soitin huoneessaan, koska pienempi TV vapautui meiltä vanhemmilta käytöstä kesällä. Aikaisemmassa kodissamme se oli yläkerran aulassa, mutta nyt piti päättää sille uusi paikka, eikä ollut juuri vaihtoehtoja.





En ihan kamalasti suosi alle kolmevuotiaan ohjelmien katselua, joten tuskin olisimme ainakaan ostaneet lapselle omaa telkkaria vielä. Muutamia ohjelmia I katselee säännöllisen epäsäännöllisesti, enkä kanna siitä taakkaa itselläni, koska kuitenkin hän myös ulkoilee, käy kerhoissa, piirtää ja jopa askartelee, leikkii itse ja muiden kanssa ja istuu sylissä kuuntelemassa satuja.  Tuskin satunnainen ohjelmien katselu häntä pilaa, mutta tarkastan kuitenkin, etteivät ohjelmat ole liian pelottavia. Eilen Pikkukakkosessa oli jokin kanajuttu, joka pelotti I:tä. Pari kertaa hän onkin puhunut nähneensä pahaa unta jostain linnusta tai kanasta. Voisikohan tämä liittyä Angry Birdseihin? Niiden tuimat ilmeet ehkä ovat vielä liikaa tyttärelleni.

Pahojen unien näkemiseen meillä on auttanut yövalo, jonka ostin Ikeasta. Toinen samanlainen on ollut jo vuosia meillä makuuhuoneessa yöimetystä varten. Se ei ole liian kirkas, ja I tykkää itsekin laittaa lamppuaan päälle, koska se syttyy puristamalla. Lapsen huone ei tosin ilman yövaloakaan ole aivan pimeä yöllä, koska katulamput paistavat jonkin verran sisälle.
 
Lamppu Ikean Spöka, nalle Pentik


Tein I:lle myös leffaeväät. Neiti oli aivan haltioissaan, kun sai syödä omalla sängyllä ja olla retkellä! Pyrin tavallisesti siihen, että ruoka syödään pöydässä ja että kesken ruokailun ei lähdetä minnekään. Melko hyvin tämä jo onnistuu, mutta työtä on pitänyt tehdä sen eteen.
 
Torkkupeitto Paul Frank/Small Paul


I:n ohjelmasuosikkeja Unelmatarhan lisäksi ovat Kaapo ja Kikin lähettipalvelu. Viime talvena Puuha-Pete oli kova sana. Televisio vaikuttaa melko vahvasti tuon ikäisen mieleen, ja usein ohjelmissa lausutut vuorosanat jäävät päälle. Eilen kuulin I:n sanovan: ”Hei, minä olen Pekka ja minä soitan kitaraa. Minä olen Juniorin Pekka. Moi moi!” En itsekään tiedä, onko Juniorin miesjuontaja nimeltään Pekka, mutta tytär tuntui tietävän. Joitakin tapoja televisiosta näyttää tulevan myös. Eräänä päivänä I hyppi sängyssä ja minä kielsin. I vastasi: ”Saan minä hyppiä, kun Annika ja Tommika saa kans hyppiä.” Oli nähtävästi katsottu Peppiä… (Huom! Tuo Tommika ei ollut kirjoitusvirheeni, vaan I tosiaan sanoi niin!)

Kaiken kaikkiaan uskon, että televisio on oikein hyödynnettynä harmitonta ja mukavaa ajanvietettä myös lapsille. Tärkeintä lapsen elämässä on kuitenkin vanhempien rakkaus ja turvallisuus, eikä satunnainen ohjelmien katselu mielestäni vaikuta siihen juurikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti