Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

MAKIA


No nyt tulee Makiaa mahan täydeltä! Huom! Kyseessä ei ole maksettu mainospostaus, vaan pelkästään omasta faniudesta kertova kuvakooste.
















Suomalainen yritysmaailma ei tuota menestyjiä vaateteollisuudessa liukuhihnalta. Kaikki vähänkin alaa seuraavat tietänevät jo tässäkin blogissa useaan kertaan esillä olleen Marimekon. 2000-luvulla on kotimaisessa arkimuodissa lyönyt itsensä läpi moni muukin tekijä – esimerkiksi Makia. Kyseessä on kolmen ammattilumilautailijan vuonna 2001 Helsingissä alulle panema autotallibrändi, joka 2010-luvulle tultaessa on voittanut Vuoden kotimainen muotiteko -tittelin, levinnyt laajasti ulkomaille sekä valloittanut kotimaisten jälleenmyyjien hyllytilat. Täällä Jyväskylässä Makiaa löytää Sokoksen tavaratalosta sekä Beyondstoresta.

Snoukkaajien taustavaikutuksesta huolimatta vaatteet eivät ole pelkästään mitään skeittarivaatteita, vaikka ne alkuperäiseltä leimaltaan ehkä tuota genreä sivuavatkin. Mallistot parin viime vuoden ajalta on suunniteltu yksinkertaisuuden ja ajattomuuden varaan.

Perheemme on hurahtanut kokonaisuudessaan Makiaan ja seuraavassa muutamia…

Mieheni V varsinkin on merkin fani ja tällaisia sisävaatteita häneltä löytyy.












Tyttäremme I sai joululahjaksi myös oman Makia-paidan. (Kuvissa leggarit NEXT)





 Joululahjaksi V sai myös Makian seilorilaukun farkkukankaisena.




Omaa Makian Original Raglan Parkaani esittelinkin jo eilen. Todella laadukas ja ihanan lämmin takki!

Takin väri on molten lava.




3 kommenttia: