Perhe-elämää, sisustusta ja käsitöitä. Ihmeellistä arkea, innostusta ja väsyneitä öitä.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Viimeaikaisia käsitöitä


Olen kausittainen käsityöhullu. Yleensä talvisin teen suorastaan vimmatusti erilaisia käsitöitä. Se on mukavaa vastapainoa kaikelle ei-konkreettiselle tekemiselle, kuten lukemiselle, elokuvien katselulle ja lasten kanssa touhuamiselle. Kotitöitäkään ei ihan koko ajan viitsi tehdä, vaikka lähes jatkuvasti jotain teenkin. Välillä on kuitenkin ihanaa saada omin käsin edes jotain näkyvää aikaan!

Ennen joulua minulla oli menossa mieletön pipoprojekti. Meinasi jo hiki tulla, kun pelkäsin, etten ehdi tehdä ihan koko suvulle lahjaksi pipoa… Aika lähelle kuitenkin onnistuin! Ohjeen löysin joskus syksyllä Muita ihania -blogista ja muokkailin sitä vielä vähän itse. Tässä tulee satoa!

Otsakaistaleen neuloin jokaiseen pipoon Dropsin Merino Extra Fine -langasta, jotta se ei kutittaisi. Ylempänä pipoissa käytin sitten Novitan Seitsemää veljestä ja Nallea. Suurimman osan neuloin nelosen pyöröpuikoilla, mutta muutaman tein myös vitosen puikoilla, jotta piposta tulisi löysempi. Harva nainen varsinkaan pitää liian tiukasta piposta, joka latistaa hiukset, joten siksi tein osasta vähän suurempia, jopa hieman baskerimaisia.

Naispuoliset sukulaiset saivat näitä:








Miespuolisia varten tein vähän yksinkertaisempia:



Joulun jälkeen syntynyt sisarenpoikani sai nämä:




Minusta on kiva tehdä tällaisia helppoja neuleita samalla, kun katson televisiota. Monimutkaisempia malleja olen harrastanut aikaisemmin paljonkin, mutta nyt en yleensä halua jatkuvasti laskea silmukoita ja tuijottaa työtä, vaan katson ohjelmia ja annan käsien toimia itsekseen.

Pipojen lisäksi huovutin heijastimia ja annoin niitä myös pieninä joulumuistamisina eri suuntiin.



Ihan kaikista käsitöistä en muistanut ottaa kuvaa, joten lisäilen niitä vaikka myöhemmin. 

2 kommenttia:

  1. Ihania käsitöitä !
    Olet todella taitava.:)

    Tuo uusimman postauksen Papu on kans tosi hieno, saakohan niitä enää mistään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä mielestäni Papu-pipo on vielä myynnissä. Merkin sivuilla on lista verkkokaupoista ja jälleenmyyjistä. Käy sieltä vilkaisemassa, olisiko sinua lähellä jokin niitä myyvä liike tai löytyisikö verkosta. :)

      Poista